Haluaako Suomi olla biotalouden huippumaa? – konkreettisten muutospolkujen pohjustamisen sijaan on keskitytty luomaan tiukkoja lakeja
Biotuotteet työllistävät Kemissä uuden ajan tehtaalla, jossa sellu on enää yksi tuote – Metsä Groupin jättimyllyssä selviää, mitä eko, bio ja muut vihreät teollisuustermit tarkoittavat käytännössä
Kuituhamppu monipuolistaa pohjoista biotaloutta – jo uudet biotuotetehtaat tarvitsevat raaka-ainetta enemmän kuin olemme aikaisemmin laskeneet
Oulun ja Itä-Suomen yliopistot aloittavat metsäbiotalouden opintojen tarjoamisen Kainuussa – "Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi myös olemassa olevan henkilöstön osaamista on kehitettävä"
Oulun yliopiston uudessa Kvantum-instituutissa etsitään uusia avauksia 15 hankkeessa – niissä pohditaan muun muassa sitä, jos betoni toimisi päinvastoin ja sitoisi hiiltä
Rohkeita keksintöjä kaivataan – uusien biotuotteiden avulla metsästä voisi elää leveämmin ja kestävämmin, mutta niillä on vielä pitkä taival markkinoille