
Kiimingissä Honkimaan teollisuusalueella toimivalla Oulunseudun Eläinkeskuksella on 29 koira- ja seitsemän kissapaikkaa. Vierailijoiden saapuminen kirvoittaa koirilta haukkukonsertin ja lukemattomia innokkaita nuuhkaisuja.
– Olemme nyt palanneet koronaa edeltäneeseen aikaan ainakin tämän kesän osalta. Paikat on myyty loppuun kolmeksi viikoksi juhannuksen jälkeen. Puhtaasti matkailun sivuelinkeinona toiminta perustuu yksityisasiakkaisiin. Pari vuotta oli erittäin hiljaista, koska matkailu lähes loppui koronan takia, sanoo yrityksen toimitusjohtaja ja omistaja Mika Angeria.
Myös muut Oulun seudun lemmikkihoitolat kertovat korona-ajan hiljaisuudesta.
– Välillä meni kuukausia, ettei ollut yhtään eläintä hoidossa, kertoo Terhi Repo lemmikkihoitola Toisesta Kodista.
Marjo Ratilainen Willahillan Eläinpalveluista ja Simo Tolonen lemmikkihoitola Vierashuoneelta kertovat, että heidän hoitoloissaan korona-ajan kesät menivät kelvollisesti, mutta muina aikoina oli tyhjää.
– Hengissä selvittiin, Ratilainen naurahtaa.