Presidentinvaalit: Kalevan vaalikone on nyt auki
Mainos: Tilaa tästä Kaleva Digi + Lauantai 15,90 €/kk
Yrittäjä
Oululaisen kapakoitsijan villeinä vuosina Leskisestä mentiin busseilla bileisiin Honkapirtille, pandemia syöksi yrittäjän syviin vesiin – Ari Flinck kertoo uransa hurjista nousuista ja takapakeista
Oululainen Ossi Salo, 38, takoi miljoonabisnestä, mutta ei jaksanut nousta aamulla sängystä – Sitten apu uupumukseen tuli viime hetkellä
Paluu ravintolan keittiöön autokierroksen jälkeen – Juha Äijälän kokkiura alkoi nykyiseltä Tervatuvalta, nyt hän on ravintolan yrittäjä
Minna Ekdahl vaihtoi sairaanhoitajan työn kukkakauppayrittäjyyteen – Tuirassa sijaitsevassa liikkeessä halutaan vähentää hävikkiä ja hyödynnetään sesongin mukaisia kukkia
Liminkalaisen Eija Nevalan kuoseja voi nähdä koulujen ja sairaaloiden ikkunoita piristämässä – 15-vuotisjuhlanäyttely on avoinna heinäkuun loppuun saakka
Pohjois-Pohjanmaalle kärkisijoja kuntabarometristä – Kärsämäen ykkössijan lisäksi yritykset arvioivat Oulaisten kaupungin ja Kempeleen kunnan viiden kärkeen