Aluevaaliehdokkaana haluan mahdollistaa palvelujen saatavuutta hyvinvointialueen sekä yrittäjien ja järjestöjen yhteistyöllä. Hyviä käytäntöjä ja toimijoiden osaamista tulee hyödyntää alueella. Hyvinvointialue ei pysty yksin palvelemaan asukkaitaan, vaan on tehtävä yhteistyötä. Palvelusetelit ja hankinnat tulee mahdollistaa nykyistä laajemmin. Asiakkaan/potilaan tulee olla keskiössä, ei ideologia pelkästään julkisen puolen palveluista.
Yksityiset toimijat, esimerkiksi fysioterapeutit, ovat kouluttautuneet erikoisosaajiksi. He ovat tehneet hyvää työtä yhteistyössä julkisen toimijan kanssa, ja asiakkaat ovat saaneet asianmukaisen palvelun kohtuuajassa. Hyvinvointialueen päätökset aiheuttavat vähentymistä maksusitoumuksissa, ja saadut terapiajaksot ovat riittämättömiä kuntoutumisen mahdollistumiseksi. Järjestöjen erikoistuminen omiin potilasryhmiinsä on näivettymässä yhteistyön vähentyessä. Ammattilaiset siirtyvät toisiin tehtäviin ja osaamista menetetään.
Pudasjärvi on esimerkki hyvinvointialueemme pitäjästä pitkine etäisyyksineen, väestön ikääntymisestä sekä korkeasta sairastavuudesta. Toimiva terveyskeskuksemme tulee säilyttää monipuolisena ja henkilökunnan hyvinvointiin tulee satsata, jotta osaavat ammattilaiset pysyvät työyhteisössä. Hoitajakato tulee pysäyttää.
Dialyysihoitojen keskittäminen Pudasjärvelle on hyvä asia. Pitää varmistaa, että laboratorio- ja röntgenhoidot säilyvät myös. Hyvinvointialuerajojen yli tehtävän yhteistyön ollessa aktiivista, palvelut säilyvät kohtuuetäisyydellä myös naapurikuntiin. Chat-palvelut ja hoitajan tavoitettavuus lisäävät peruspalveluja ja säästävät lääkärissä käyntejä.
Joka asiaan ei tarvita lääkäriä eikä antibioottikuuria, vaan elimistöä säästävillä keinoilla sekä panostamalla ennaltaehkäisevään ohjaukseen ja ryhmäterapioihin saadaan kustannustehokkaita palveluja. Liikuntaneuvontaketjua lääkäri/terveydenhoitaja-fysioterapeutti-liikunnanohjaaja tulee tehostaa ja huolehtia tarpeeksi pitkästä hoitojaksosta.
Rahat riittävät siirrettäessä painopistettä vastuulliseen itsestä huolehtimiseen ja terveyden vaalimiseen.
Katri Virtanen
fil.tri, TtM, yrittäjä, aluevaaliehdokas (kok.), Pudasjärvi