-

Osa lap­sis­ta riehuu lai­tok­sis­sa

Oulun poliisilaitoksella on yhä enemmän lastensuojelulaitoksiin liittyviä hälytystehtäviä. "He rikkovat yhdessä tavaroita, oman huoneensa tai hyökkäävät työntekijöiden päälle. Tilanteissa käytetään äärimmäistä väkivaltaa".

Oulun poliisilaitos saa aiempaa enemmän lastensuojelulaitoksiin liittyviä hälytystehtäviä.

Poliisin analyysiyksikössä käytiin Kalevan pyynnöstä läpi viime vuosien hälytystehtäviä ja niistä poimittiin käsin tarkempaan tarkasteluun lastensuojelulaitoksiin liittyviä tehtäviä.

Poiminta osoittaa tehtävien määrän lisääntyneen parin viime vuoden aikana.

– Vaikka niiden osuus on pieni kaikista hälytystehtävistä, on se kasvamassa, valvonta- ja hälytysyksikön johtajana toimiva ylikomisario Jyrki Kivirinta kuvailee.

Poliisilaitoksen alue kattaa koko entisen Oulun läänin. Sillä toimii kymmeniä lastensuojelun sijoitusyksiköitä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä