"Naisvihamielisyyttä näkyy, kun vähän pintaa raaputtaa" – Tuomiorovasti Satu Saarisen mukaan ongelmia on luottamushenkilötasolla, piispa Jukka Keskitalo näkee kokonaistilanteen hyvänä
Piispa: Oulussa työskentelevän papin toiminta aiheuttanut uhkailua kirkosta eroamisilla – Árpád Kovács pitää piispan moitteita työpaikkakiusaamisena
Näkövammainen Matti Laurila on kastanut, vihkinyt ja siunannut siinä missä näkevät kollegansakin – oululaispappi toivoo avointa keskustelua osatyökykyisten osaamisesta
Isä Rauno kritisoi Venäjän patriarkkaa, avaa kirkon ja kolttien suhdetta ja unelmoi Kreikasta – Ivalon pappi vaihtuu yli kymmenen vuoden jälkeen
"Herra paratkoon, ei se ole usko eikä mikään, mikä ei koettelemukselle tule!" – 80 vuotta täyttävä kiiminkiläisrovasti Arto Kouri sai kodin perintönä kutsumuksen tehdä hyvää, ja opiskeluvuodet avasivat silmät näkemään yhteiskunnan epäkohtia
Oulussa alkavilla Kirkkopäivillä muistetaan kirkkopäiväaatteen henkistä isää, Oulun tuomiorovastia ja piispaa J. A. Mannermaata, jonka juuret olivat syvällä kansankirkossa ja Pohjois-Pohjanmaalla
"Armottomien ehtojen tilalle ehdotonta armoa" – kirkon on tultava rohkeasti ihmisten pariin toivon sanoma mukanaan, Pekka Asikainen sanoo
Näkökulma: Eikö kansankirkkoon mahdu yhtä provokatiivisen radikaalia keskustelijaa? Pappisoikeutensa menettäneelle Kai Sadinmaalle kirkko oli vahva vastus
Oululaispapin kuuluminen anarkistijärjestöön herättää ristiriitaisia tunteita – esimies ei voi langettaa seuraamuksia aatteellisuudesta, koska se olisi ihmisoikeuksien vastaista