
Järjestyksenvalvojaksi ja vartijaksi mielivät saavat kulkea suoraan pätevyytensä suoritettuaan poliisilaitoksen kautta, mikäli he mielivät alan töihin, sillä poliisi myöntää järjestyksenvalvoja- ja vartijakortit.
Oulun alueella virkavallan ja turvallisuusalan toimijoiden välinen yhteistyö ei kuitenkaan rajoitu pelkästään korttirintamalle.
OSAOn Kempeleen-Limingan yksikön turvallisuusalan koulutuspäällikkö Marko Koivikko kertoo, että tahot järjestävät muun muassa yhteisiä harjoituksia. Poliisi myös valvoo turvallisuusalan koulutuksen voimankäyttöharjoituksia aktiivisesti.
– Yhteistyö on toiminut tosi hyvin. Ihmiset tulevat toisilleen tutuiksi, joten kynnys on matalampi puolin ja toisin. Lähiaikoinakin on luvassa poliisin järjestämä tilaisuus, jossa on tarkoitus käsitellä matkan varrella ilmenneitä ongelmakohtia, Koivikko sanoo.
Yhteistyöhön on oltu tyytyväisiä myös Oulun poliisilaitoksella. Ylikonstaapeli Heikki Viittalan mukaan kaiken perustana on molemminpuolinen arvostus.
Viittalan toimenkuvaan kuuluu yksityisen turvallisuusalan valvonta, joten hän on hyvin perillä Oulun alueen tilanteesta. 20 vuotta sitten Viittala oli itse töissä yksityisellä turvallisuusalalla.