-

Täällä pelti kolisee

Data paljastaa muun muassa sen, millainen on tyypillinen peräänajoon syyllistyvä oululainen. Kalevan haastattelemat asiantuntijat varoittavat erityisesti puhelimen vilkuilusta liikenteessä.

Data paljastaa muun muassa sen, millainen on tyypillinen peräänajoon syyllistyvä oululainen. Kalevan haastattelemat asiantuntijat varoittavat erityisesti puhelimen vilkuilusta liikenteessä.

Perjantai ja neljän ruuhka Oulun keskustassa. Jäinen tienpinta rapisee talvirenkaan alla. Puhelimen ilmoitus vie kuljettajan huomion kahdeksi sekunniksi.

Törmäys.

Hetkeä myöhemmin kahden henkilöauton hätävilkut varoittavat muuta liikennettä, kun 35-vuotias mies tutkii töytäisemäänsä autoon syntyneitä vahinkoja. Kukaan ei onneksi ole loukkaantunut - ainakaan vakavasti.

Edellä esitetty tapahtumaketju vastaa Onnettomuustietoinstituutin keräämien tietojen perusteella tyypillistä Oulussa tapahtuvaa peräänajo-onnettomuutta.

Dataa peräänajoista
Voit tarkastella Oulussa vuosina 2011–2020 sattuneiden peräänajojen dataa alla olevista grafiikoista.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä