Suomessa on vuosi vuodelta pahoiteltu heikkeneviä oppimistuloksia, Pisa-tulosten laskua ja muita koulujen sosiaalisia ongelmia. Syitä on etsitty kaikkialta: puhelimien räpläämisestä, somen vaikutuksista ja piittaamattomasta vanhemmuudesta. Vaikka näissäkin on perää, mielestäni itse peruskoulujärjestelmää ei ole kyseenalaistettu tarpeeksi.
Opetuksen taso kärsii, koulut ovat politisoituneet, ongelmiin ei puututa eikä oppilaiden yksilöllisistä tarpeista välitetä riittävästi. Moni vanhempi tunnistaa lapsensa koulussa ilmenevät häiriöt, ja tilanne on kohtuuton silloin, kun oma lapsi kärsii niistä päivittäin.
Suomessa on tyydytty ajatukseen, ettei muuta vaihtoehtoa ole. Koulut määräytyvät asuinpaikan mukaan, mikä on johtanut joissain kaupungeissa koulushoppailun kasvuun. Silti lähes jokainen peruskoulu – erityisesti Oulun seudulla – muistuttaa toistaan. Aiemman koulun ongelmia on usein mahdotonta paeta vaihtamalla toiseen saman kaavan kouluun.
Katsokaamme Perämeren toiselle puolelle. Ruotsissa, jossa olen asunut, on aivan erilainen järjestelmä. Siellä jokaiselle kouluikäiselle myönnetään kouluseteli, jonka ansiosta lapsi voi valita minkä tahansa koulun omasta tai lähikunnasta, jonka rahoittaa kotikunta kuten nykyään, ei perheet. Raha siis seuraa oppilasta, eikä koulua.
Toisin kuin Suomessa, jossa peruskoulu on lähes kokonaan julkisen sektorin järjestämä, Ruotsissa yksityiset ja itsenäiset koulut kilpailevat julkisten kanssa. Aito kilpailu on motivoinut kouluja kehittämään toimintaansa. Ruotsissa on tarjolla laadukasta ja erikoistunutta opetusta niin oppimisvaikeuksista kärsiville kuin monikielistä opetusta tarvitseville – ja usein juuri itsenäisten koulujen ansiosta.
Miksei Suomessakin voisi olla monipuolisia ja laadukkaita kouluja, jotka vastaavat paremmin lasten erilaisiin tarpeisiin? Suomi toisena kielenä (S2) -oppilaille voisi olla enemmän kansainvälisiä kouluja, musikaalisille omia painotuksiaan ja kristillisille perheille heidän arvojaan ylläpitäviä kouluja. Jokaiselle lapselle voisi löytyä koulu, joka vastaa täsmälleen hänen osaamis- ja vaatimustasoaan. Miksi perheiden pitäisi tyytyä nykyisiin ongelmiin, jos kouluseteli sallisi heille täyden valinnanvapauden?
Miksi pakottaa heikosti suomea puhuvat oppilaat suoraan suomenkielisiin luokkiin ilman riittävää tukea? Miksi pakottaa kiusattu samaan kouluun kiusaajansa kanssa? Miksi hyväksyä peruskoulun nykytila sellaisenaan ja vain taputella toisiamme selkään? Jos länsinaapurissamme on toimivia ratkaisuja valinnanvapauden lisäämiseksi, miksemme ottaisi niistä mallia? Sen minä kysyn.
Roope Rautio
oikeustieteen maisteri (Tukholman yliopisto), Oulu