Pääkirjoitus

Len­to­lii­ken­tee­seen Oulussa tar­vi­taan kil­pai­lua – valtion tuen maa­kun­ta­len­noil­le voi lo­pet­taa

Finnair on lisännyt lentoja Oulun ja Helsinki-Vantaan välillä. Kysyntää siis riittää, mutta kilpailun puute pitää lentojen hinnat korkeina. Oulusta lähtiessä voi nähdä ylhäältä vaikkapa Hailuodon kiinteän yhteyden ja Huikun sillan.
Finnair on lisännyt lentoja Oulun ja Helsinki-Vantaan välillä. Kysyntää siis riittää, mutta kilpailun puute pitää lentojen hinnat korkeina. Oulusta lähtiessä voi nähdä ylhäältä vaikkapa Hailuodon kiinteän yhteyden ja Huikun sillan.
Kuva: Kaleva

Lentoliikenne Oulussa jää talvikaudella Finnairin varaan. Air Balticin oli tarkoitus lentää Oulun ja Riian väliä säännöllisesti, mutta se ilmoitti keskeyttävänsä lennot marraskuun ja helmikuun välisellä ajanjaksolla.

Air Baltic kertoi Kalevalle korkean lentopolttoaineen hinnan johtaneen lentovuorojen pysäyttämiseen. Varmaankin päätöksen vaikutti myös vähenevä kysyntä talvikaudella. Latvian valtion pääosin omistama lentoyhtiö ei ole saanut toimintaansa kannattavaksi. Uutistoimisto Reuters uutisoi Air Balticin tehneen alkuvuotena jättitappion, minkä seurauksena yhtiö suunnittelee 700 työntekijän irtisanomista.

Air Baltic aikoo pysyä Oulun lentoliikenteessä. Tällä tietämällä lennot Oulu–Riika-yhteydellä jatkuvat kevättalvella. Oulun matkailulle lentoyhtiön vaikeudet ovat takaisku. Lentoreitti tarjosi kustannuksiltaan edullisen vaihtoehdon matkustaa Helsinki-Vantaan sijasta Latvian pääkaupungin Riian kautta Ouluun tai Oulusta ulkomaille.

Oulussa Air Balticin odotettiin lisäävän kaupungin näkyvyyttä ja matkailua Euroopan kulttuuripääkaupunki -vuotena. Oulun kaupunki on osallistunut Air Balticin lentojen markkinointiin yhteensä yli sadalla tuhannella eurolla viime vuonna ja tänä vuonna.

Business Oulun mukaan hyötyjä on saatu, sillä Oulua on myyty onnistuneesti matkanjärjestäjille Air Balticin yhteyden kautta. Kesällä Business Oulu päätti tukea Oulun-lentojen markkinointia loppuvuodesta vielä yli 60 000 eurolla, mutta nyt tämä tukisumma laitetaan jäihin.

Julkista tukea lentoyhtiöille kyseenalaistetaan yleisesti. Samaan aikaan odotetaan, että esimerkiksi Oulussa kaupunki vahvistaisi kaupungin saavutettavuutta ja tukisi elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Isot teolliset investoinnit, kuten tekoälytehdas ja datakeskukset lisäävät liikematkailua Ouluun.

Finnair pitää Oulua tärkeänä kohteena kotimaan liikenteessä. Oulun etäisyys Helsingistä on sen verran pitkä, että kysyntää riittää ja Finnairin kannattaa lentää Oulu–Helsinki-väliä useita kertoja vuorokaudessa. Koneiden täyttöaste on säilynyt korkeana.

Lentoliikenne Oulussa tarvitsisi ehdottomasti kilpailua. Nyt Finnair hinnoittelee monopoliasemallaan matkat aika ajoin tavalliselle matkustajalle liian kalliiksi.

Kasvava kaupunki herättää kyllä lentoyhtiöiden kiinnostusta. Oulu ei ole kuitenkaan onnistunut lisäämään turismia samassa määrin kuin Lappi, jonka lentokohteet Rovaniemi, Ivalo ja Kittilä vetävät ennätysmäisesti lentoyhtiöitä. Pelkästään Rovaniemellä on tarjolla talvikaudella liki 20 lentoyhtiön yli 30 eri kohteen reittilentoa.

Maakuntalennot pieniltä lentokentiltä, kuten Kemi-Torniosta ja Kajaanista halutaan muuttaa täysin markkinaehtoiseksi. Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa, että valtion sijasta kunnat voisivat halutessaan kustantaa kannattamattomia lentoja Helsinki-Vantaan ja maakuntakenttien välillä.

Valtion tukee maakuntalentoja noin 20 miljoonalla eurolla vuodessa. Lisäksi maakuntalennot aiheuttavat valtion omistamalle lentokenttäoperaattorille Finavialle 20 miljoonan euron tappiot vuodessa. Säästöpaineissa maakuntalennoille pitää etsiä uusi toimiva rahoitusmalli. Lentoliikennettä kannattaa keskittää niille isommille kentille, joiden lennoille riittää aitoa kysyntää.

Oulun lentoasema on Helsingin ja Rovaniemen asemien jälkeen Suomen kolmanneksi vilkkain.
Oulun lentoasema on Helsingin ja Rovaniemen asemien jälkeen Suomen kolmanneksi vilkkain.
Kuva: Mikko Halvari