Meren jää kutsuu

Kevättalvi on oivallista aikaa retkeillä paikkoihin, joihin ei sulan maan ja jään kaudella niin helposti pääse. Esittelemme kuusi tällaista meriretkikohdetta Oulun edustalta.

Kevättalvi on oivallista aikaa retkeillä paikkoihin, joihin ei sulan maan ja jään kaudella niin helposti pääse. Esittelemme kuusi tällaista meriretkikohdetta Oulun edustalta.

Kulkuväline pitää valita kelin mukaan. Testiretkillä olisi päässyt kulkemaan jalkaisinkin esimerkiksi moottorikelkkojen jälkiä pitkin. Silloin pitää varautua ainakin siihen, että reitti ei etene suorinta tietä sekä siihen, että ihan joka paikkaan ei välttämättä pääse.

Huomattavasti mukavampaa lumessa retkeily kuitenkin on, jos saa alleen lumikengät, liukulumikengät tai olosuhteisiin sopivat sukset. Oulussa on useita paikkoja, joista esimerkiksi lumikenkiä ja liukulumikenkiä voi vuokrata.

Nastakengät tai liukuesteet auttavat kulkemista, jos jää on paljaana.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä