Vuosia luvatta Oulussa ki­ro­prak­tik­ko­na toi­mi­nut oi­keu­des­sa – ”Tie­dos­tan, että olen tehnyt sel­keäs­ti väärin”

Oikeus katsoi kiropraktikon menetelleen tahallaan yksiselitteisten, selvien ja selkeiden säännösten vastaisesti.

Oulu

Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin tiistaina syytettä luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta.

Syyttäjä vaati rangaistusta miehelle, joka tarjosi kiropraktikkopalveluja sekä Oulussa että Turussa lähes seitsemän vuoden ajan joulukuusta 2012 vuoden 2019 lokakuuhun saakka. Hänellä ei ollut lain edellyttämää lupaa antaa terveydenhuollon palveluja.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä Pohjois-Suomen aluehallintovirasto saivat tietää miehen toiminnasta. Hänelle lähetettiin useita selvityspyyntöjä, mutta hän ei vastannut niihin. Tämän jälkeen asia vietiin poliisitutkintaan.

Valviran antamien lausuntojen mukaan miehen olisi pitänyt hakea kiropraktikkotoiminnalleen lupa ennen kuin hän aloitti sen.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä