
Lokakuussa kuudetta kertaa jaettavasta Botnia-palkinnosta kilpailee lähes sata teosta.
Oulun kirjailijaseuran perustama palkinto jaetaan kaupallisen kustantajan julkaisemalle teokselle, jonka tekijä asuu Pohjois-Pohjanmaalla tai on kotoisin sieltä.
Kieltä ei ole rajattu kuten ei kirjallisuuden lajiakaan, joten tänäkin vuonna mukana on teoksia lasten kuvakirjoista elämäkertoihin.
Kilpailun ehdot täyttäviä, 1.7.2021–30.6.2022 ilmestyneitä teoksia kertyi seitsenhenkisen raadin arvioitavaksi 85 nidettä.
Raadin puheenjohtaja uumoilee kisasta tulevan tänäkin vuonna korkeatasoisen, mikä antaa raadille entisestään haastetta.
– Noin vuoden kestävä luku-urakka on haastava, samalla kuitenkin kiehtova ja antoisa. Tämän vuoden kattauksessa silmiinpistävää on tietokirjojen määrä – niitä kertyi listalle jopa enemmän kuin romaaneja. Runoteoksia sen sijaan saimme tällä kertaa ruodittavaksemme vain kolme, kertoo Botnia-palkintoraadin puheenjohtaja, kirjallisuudentutkija ja journalismin yliopettaja Satu Koho.
Koho tähdentää laajan, korkeatasoisen ja monilajisen ehdokasjoukon olevan todiste siitä, että pohjoissuomalainen kirjallisuus on elinvoimaista.
– Kaiken hyvän ei tarvitse liittyä etelään, Koho toteaa.
Kohon johdolla toimivan raadin muodostavat Oulun Teatterin dramaturgi Jukka Heinänen, toimittaja Pia Kaitasuo, kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho Oulun kaupunginkirjastosta, kirjallisuudentutkija Hanna-Leena Määttä Jyväskylän yliopistosta, Lukupino-kirjabloggaaja Simo Sahlman ja Karjasillan seurakunnan pastori Juha Vähäkangas.
Raadin tehtävänä on valita kilpailuun tulleista teoksista Botnia-ehdokkaiksi enintään kahdeksan teosta. Ne esitellään Uusi kirjallisuusfestivaali -tapahtumassa lauantaina 10. syyskuuta. Voittaja paljastetaan lokakuussa. Palkintosumma on 15 000 euroa ja sen lahjoittavat Oulun kaupunki, Osuuskauppa Arina ja Fingersoft.