YK:n yleiskokouksessa puhujakorokkeelle noussut Suomen presidentti Alexander Stubb esitti uudistuksia YK:n vaikutusvallan kohentamiseksi. Sopimuspohjainen maailmanjärjestys nojaa YK:n peruskirjaan ja kansainväliseen oikeuteen, mutta nyt sopimuksia ja oikeusvaltion periaatteita uhataan eri puolilla maailmaa.
YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen takaamaan rauhaa. Siinä YK ei ole onnistunut; maailmassa on käynnissä yli 60 aseellista konfliktia, mikä on enemmän kuin koskaan sitten 1990-luvun alussa päättyneen kylmän sodan jälkeen.
Stubbin puheessa tiivistyi Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja. Pienet valtiot tarvitsevat itsemääräämisoikeutensa turvaksi kansainvälisiä sääntöjä ja yhteistyötä. Säännöt nähdään yhtä lailla suurten valtioiden etuna, sillä niiden ansiosta suuret voivat säilyä toimintakykyisinä. Tänä päivänä kuitenkin luottamus yhteistyöhön murtuu, kun kansainvälistä järjestystä rikotaan tietoisesti.
New Yorkista YK:n yleiskokouksesta raportoivat suomalaiset toimittajat kuvasivat Alexander Stubbin puhetta luonteeltaan päinvastaiseksi kuin Yhdysvaltain Donald Trumpin esitystä. Stubb puolusti monenkeskisyyttä ja YK:n tulevaisuutta. Trump kehui itseään, arvosteli edellistä hallintoa ja korosti vain Yhdysvaltain omia etuja, joita kansainväliset instituutiot eivät saisi hänen mukaansa rajoittaa.
Stubbin toteutti YK:n puhujapöntössä mainostamaansa arvopohjaista realismia. Periaate sopii kyllä hyvin nykyiseen epävarmuuden aikaan: mitä enemmän jaksamme muistuttaa säännöistä, sitä vähemmän niiden murtajat saavat tilaa.
Suomen presidentti ei näytä nöyristelevän mihinkään suuntaan, vaan hän tuo viileää järjen ääntä kansainväliseen keskusteluun. Stubbin puheen rinnalla läntisen suurvallan Yhdysvaltain presidentti on kuin pikkulapsi, joka yksinkertaisin lausein kehuu vuolaasti lelujaan.
YK:n uusi pääsihteeri valitaan loppuvuodesta. Alexander Stubb tarjosi YK:n johtajalle ehdotuksiaan harkittavaksi. Kuulijoilta ei jäänyt huomaamatta, että Stubb käytti tulevasta pääsihteeristä naispuoliseen henkilöön viittaavaa she-persoonapronominia. Tämä kohta puheessa herätti suosionosoituksia. Myös paikalla istunut Suomen entinen presidentti Tarja Halonen taputti innokkaasti.
Stubbin mielestä YK:n turvallisuusneuvoston tarvitaan kaksi uutta paikkaa Aasialle, kaksi Afrikalle ja yksi Latinalaiselle Amerikalle. Yhdelläkään valtiolla ei pitäisi olla enää veto-oikeutta. Stubb esitti lisäksi, että YK:n peruskirjaa rikkova turvallisuusneuvoston jäsen menettäisi äänioikeutensa määräajaksi.
Presidentin aktiivisuutta YK:ssa selittää Suomen halukkuus turvallisuusneuvoston jäseneksi kaudelle 2029–2030. Suomi haluaa YK:n uudistuvan, koska maailma on muuttunut. Suomen etu on, että YK palaa keskeiseksi rauhanvälittäjäksi maailmassa ja sen pääsihteeri saa pääsovittelijan roolin.
YK:n yleiskokouksen korkean tason viikolla Suomi nostaa esille myös Ukrainan tuen. Presidentti Stubb muistutti halukkaiden maiden koalitiosta. Se tavoittelee rauhaa Ukrainaan YK:n peruskirjan mukaisesti, joten siinäkin Suomi haluaa vaalia kansainvälisen järjestyksen perusperiaatteita.