Sähköpyörien aikakausi on tuonut liikennelainsäädäntöön käsitteen "moottorilla varustettu polkupyörä". Nimihirviö on jo itsessään harhaanjohtava, sillä esimerkiksi ruokalähettien kaahailua seuraillessa polkemista näkee tapahtuvan varsin harvoin.
Nämä laitteet, joita paikallisen pyöräliikkeen mukaan ei edes myydä Suomessa, kulkevat siis pelkän moottorin voimalla kaasukahvaa kääntämällä. Ne ovat toisin sanoen sähkömopoja, joilla nykyisen tieliikennelain mukaan saa ajaa samoilla väylillä jalankulkijoiden ja oikealla pyörällä liikkuvien keskuudessa – mikäli ne eivät kulje pelkällä moottorivoimalla yli 25 km/h. Jos kulkevat, ne tulee rekisteröidä mopoiksi (ajoneuvoluokka L1e-B), eikä niitä saa kuljettaa pyöräteillä, saati jalkakäytävillä!
Kukapa sitä sitten valvoo, kulkevatko? Paikallisen pyöräliikkeen mukaan ei kukaan. Omat havaintoni Baanalta tukevat tätä: kun lihasvoimalla kulkevan pyöräni mittari näyttää 25 km/h, kaasuttavat ruokalähetit naama navigaattoriin nauliintuneena ohitse. Väistäminen on muiden vastuulla.
Vaikka tämänkin lehden sivuilla pääkirjoitusta myöten on surkuteltu ruokalähettien surkeaa asemaa, eivät kulkuvälineet suinkaan ole säästeliäimmästä päästä. Näiden sähkömopojen hinnat nimittäin pyörivät 2 000 euron hujakoilla. Voi toki olla, että kielitaito on riittänyt selvittämään menopelin verovähennyskelpoisuuden, eikä summa ole Alibabassa tai muussa vastaavassa verkkokaupassa kuin lainassa – ajoneuvon tilaajan osalta.
Millä erityisoikeudella näillä mopoilla sitten ajellaan kevyen liikenteen väylillä? Poliisin mukaan resurssit eivät riitä valvomiseen, vaikka oman perehtymiseni mukaan nämä mopot olisi varsin helppoa ratsata esimerkiksi siinä Pekurin edustan jatkuvassa mopomiitissä. Jokaisesta pelkällä kaasukahvalla kulkevasta sähkömoposta nimittäin pitäisi löytyä tyyppikilpi, joka paljastaa ainakin moottorin tehon: siitä on helposti pääteltävissä ilman nopeustutkaakin, mitä vauhtia laite tehdasasetuksilla mahdollisesti kulkee. Viritetyt ovat asia erikseen.
Mahdollisen tieliikennekelvottomuuden lisäksi nämä mopot lienevät enimmäkseen vakuuttamattomia. Tieliikennelaki edellyttää liikennevakuutuksen hankkimista moottori(lla varustetulle polku)pyörälle, mikäli sen paino ylittää 25 kg. Esimerkiksi eräs ruokalähettien suosima ”pyörä” painaa ajokunnossa vähimmillään 65 kg. Kaikki ilman polkemista toimivat sähköpyörät painavat välttämättä yli 25 kg, eli jokaisen niistä pitäisi olla liikennevakuutettu (ajoneuvoluokka L1e-A).
Kun tällaisia hirviöitä kuljetetaan jalankulku- ja pyöräteillä naama navigaattoriin naulittuna ilman valaistusta, on helppo päätellä, että kevyen liikenteen väylät on suosiolla luovutettu sähkömopojen hurjastelubaanoiksi, ja muiden pyöräilijöiden, niin aikuisten kuin pienten koululaistenkin, on turvallisempaa siirtyä kulkemaan autoteille: ainakin suurin osa siellä liikkuvien ajoneuvojen kuljettajista on ajanut ajokortin, tuntee liikennesäännöt ja osaa sen mukaisesti huomioida muuta liikennettä.
Panu Hyppönen
Oulu