Essee

Rii­tai­sa pää­tök­sen­te­ko on vain jää­vuo­ren huippu – Mikä mättää Oulun yli­opis­ton joh­ta­mis­kult­tuu­ris­sa?

Yliopistodemokratia on ajautunut pahaan kriisiin. Kriisiytymisen juurisyyt ovat vuoden 2010 yliopistolain muutoksessa. Sen myötä yliopistoyhteisö on etääntynyt päätöksenteosta.

Epäasiallista käytöstä, loputtomia äänestyksiä, riitaisaa päätöksentekoa ja tutkintapyyntöjä. Viime vuosien uutisointi Oulun yliopistomaailmasta on ollut surullista ja hämmentävää seurattavaa.

Oulun yliopiston hallituksessa on kuohunut jo pitkään, eivätkä ilmapiiriongelmat taida ratketa rehtoriakaan vaihtamalla. Heti Arto Maanisen valinnan selvittyä kolme Oulun yliopiston henkilökuntaan kuuluvaa hallituksen jäsentä erosi.

Mutta miksi eronneet vaikenevat syistään?  Menikö rehtorivalinnassa jokin pieleen?

Hallituksen jäsen Janne Saarikivi viittasi Maanisen valintaan Ylen Kulttuuriykkösessä (3.10.), että valituksi tuli yliopiston eri ryhmistä koostuvan kollegion "vähiten päteväksi" kuvaama henkilö.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut