Pohjanmaan ja Pohjanlahden erätarkastaja, Oulaisissa asuva Markus Aho valvoo metsästystä, kalastusta ja muuta luonnossa liikkumista muun muassa Liminganlahden rannoilla. – Vilkkaimmat ajat ovat taas ovella, kun vesilinnustus ja karhunpyynti pian alkavat. Minulle maastopäiviä kertyy vuoden aikana noin puolet työajasta, Aho kertoo.
Kuva: Pekka Peura
Luonnossa liikkumisen suosio on kasvanut selvästi koronapandemian myötä. Metsähallituksen mukaan valtion mailla ulkoiltiin ja erästeltiin jo viime vuonna poikkeuksellisen ahkerasti. Valtion alueille hankittiin yhteensä yli 200 000 kalastus- ja metsästyslupaa.
Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä
Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €
Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa
Näköislehdet ja arkisto
Galleriat, videot ja live-lähetykset
Podcastit
Päivittäiset uutiset sähköpostiisi
Pelit ja koulutukset
Tilaajaedut