Pisa-tuloksia ihmetellään, mikä on mennyt pieleen. Jos keskiverto-opettajalta kysytään, hän tietää ja on nähnyt jo kauan, mikä on pielessä. Jos ei opiskella, ei voida oppia. Tietomäärän lisääminen opetussuunnitelmaan ei paranna Pisa-tuloksia. Uudet teoriatunnit eivät korjaa tilannetta. Vapauden ja oppilaan itseohjautuvuuden lisääminen opiskeluun ei tuota tulosta, jos perusasiat eivät ole kunnossa.
Kaikkien taitavien ja tietävien ihmisten on pitänyt tehdä töitä sen eteen, että heistä on tullut ammattilaisia. Sen ei pitäisi olla kovin suuri yllätys.
Siis mikä on mennyt pieleen, kun vuosi vuodelta oppilaat tarvitsevat lisää tukea opiskeluun. Taso on laskenut miltei kaikissa aineissa. Jos joku miettii, että nuoret osaavat käyttää nykyisin hyvin PC- tai älylaitteita, niin yllätys, yllätys, niiden käyttö hyödylliseen tekemiseen on pääosin heikkoa. Niitä osataan kyllä näpytellä, mutta ei välttämättä osata hakea tietoa.
Suurta osaa nuorisoa ei kiinnosta kovinkaan paljon ohjelmointi, jota yritettiin ajaa peruskouluun alaluokilta alkaen. Ohjelmointi on kuin uuden kielen opiskelua. Se vaatii pitkäjänteisyyttä. Nuoret haluavat nopeita palkintoja. Pitkästyttäviä kokemuksia ei haluta saada. Siksikö koulua yritetään koko ajan muuttaa hauskemmaksi. Tärkeää sekin, mutta sillä ei paranneta tuloksia.
Lasten ja nuorten ymmärtämistä ja heidän oikeuksiaan on korostettu koulumaailmassa. Onko unohdettu, että lapsella on oikeus myös opiskeluun ja oppimiseen turvallisessa kouluympäristössä, jossa vallitsee työrauha.
Olen seurannut erityisopettajien toimintaa ja ihaillut, kuinka he osaavat yksinkertaistaa monimutkaisia asioita. He toistavat samoja aiheita riittävän monesti ja opettavat opiskelutekniikkaa. Heillä on käsitys oppilaan vastaanottokyvystä, valmiuksista ja lisäksi käytännönläheinen opetustapa. Jos kaikki oppilaat siirrettäisiin tuen piiriin, tulokset olisivat todella hyviä. Mutta koska se ei ole mahdollista, olisiko aika palata käytännön metodien piiriin. Siis perusasioiden äärelle.
Koulussa pitäisi olla enemmän tekemiseen perustuvaa opiskelua. Taito- ja taideaineita sekä liikuntaa pitäisi lisätä. Turhaa sisältöä eri aineista kannattaisi karsia. Kun teet teoriatehtävän tietokoneella, siitä jää aika vaatimaton muistijälki. Mutta kun teet jotain, johon tulee muitakin aisteja mukaan, niin kyllä toiminta motivoi ihan eri tavalla.
Asia muistuu mieleen myöhemminkin. Olen huomannut teknisissä töissä, kuinka matematiikassa erinomaiset oppilaat eivät osaa soveltaa kaavoja verstasolosuhteissa. Uudessa ympäristössä tiedon soveltamista vierastetaan, ja siksi kompuroidaan jopa peruskäsitteissä.
Vanha kiinalainen sananlasku pitää paikkansa vielä tänäkin päivänä: Minkä kuulen, sen unohdan. Minkä näen, sen muistan. Minkä teen, sen ymmärrän.
Puhelimista on ihan vähän hyötyä koulussa, mutta ne aiheuttavat todella paljon häiriöitä, haittaa ja kiusaamista. Ne voisi jättää pois käytöstä koulupäivän ajaksi. Tämä keino työilmapiirin parantajaksi on otettu jo useissa muissa maissa käyttöön.
Kouluelämän haasteet on huomattu jo pitkän aikaa. Mutta näyttää siltä, että tälle ei ole tarpeeksi kiinnostusta tehdä mitään koulun ylimmän hallinnon taholta. Suurin osa lapsista ja nuorista tarvitsee selkeät ohjeet siitä, mitä/miten toimitaan. Meillä aikuisilla on velvollisuus ohjata nuorta oikeaan suuntaan. Kun kotona tehdään työtä kasvatuksen eteen, sillä on suuri vaikutus myös koulun arkeen.
Koulun vastuulla on turvallisen työympäristön ja opetuksen järjestäminen. Mutta koulu ei voi korjata niitä lapsen kasvuun liittyviä epäkohtia, joita kodit ja ympäröivä yhteiskunta heille aiheuttavat. Me aikuiset olemme heidän esikuvansa.
Toni Väyrynen
käsityön lehtori, Ylivieska