Tästä alkaa tiistai-illan hitti
Tammi- ja helmikuut ovat suosituinta vesivoimisteluaikaa. Parhaimmillaan altaassa on yhtä aikaa sata jumppaajaa.
Allas alkaa täyttyä hyvissä ajoin. Vakiokävijöillä on vakiopaikkansa, mutta uusikin vesijumppaaja löytää omansa.
Musiikki ottaa mukaansa, kun ohjaaja Jukka Isokoski alkaa viritellä osallistujien kehoja ja mieliä kohti reipasta 45-minuuttista. Tiistai-illan aquatraining on yksi Oulun suosituimmista vesijumpista, ja Raatin iltajumpista suosituin.
Viime vuoden aikana aquatrainingissa huhki reilut 1 300 kävijää eli keskimäärin 37 kävijää kerrallaan.