-

"E­lä­mä­ni pi­sim­mät tunnit"

Ranualaisen kalanjalostamon palossa syntyi noin puolen miljoonan euron vahingot, eikä vakuutuksia ollut. Silti kalastaja uskoo, että toiminta jatkuu jo tänä syksynä.

Ranualaisen kalanjalostamon palossa syntyi noin puolen miljoonan euron vahingot, eikä vakuutuksia ollut. Silti kalastaja uskoo, että toiminta jatkuu jo tänä syksynä.

Tietokoneen ruudulla pyöri Castamarin keittäjätär.

Oli sunnuntai-ilta viikko sitten. Ammattikalastaja Petri Manninen katsoi vaimonsa kanssa historiallista draamaa, kuten monina muinakin kesäiltoina.

He istuivat vierekkäin kalanjalostamonsa pienessä keittiössä Simojärven rannalla.

Perheen kuudesta lapsesta neljä veti sikeitä jalostamon pihalle pysyvästi parkkeeratussa oranssissa linja-autossa. Mannisilla on omakotitalo Ranuan keskustassa, mutta linja-auto on toiminut perheen kesäkotina jo useamman vuoden ajan.

Pariskunta sulki tietokoneen puolen yön jälkeen ja kömpi nukkumaan lastensa luokse.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä