Päi­vä­kau­sien mit­tai­nen matka läpi sodan ja koko Eu­roo­pan päättyi lopulta maa­lais­ky­län rauhaan Py­hän­näl­le – Uk­rai­nan sota näkyy jo kai­kis­sa Poh­jois-Suo­men vas­taan­ot­to­kes­kuk­sis­sa

Asiakaspaikkojen määriä on lisätty Oulun vastaanottokeskuksessa ja myös muun muassa Ruukin, Rovaniemen sekä Kajaanin vastaanottokeskuksissa.

Pyhännällä Salvoksen tehtaalla työskentelevät ukrainalaiset Michael ja Juri pääsivät näkemään maanantai-iltana pitkästä aikaa puolisonsa ja lapsensa. Heidän perheensä matkustivat useiden päivien ajan pakoon taisteluita ja saapuivat vihdoin Suomeen.
Pyhännällä Salvoksen tehtaalla työskentelevät ukrainalaiset Michael ja Juri pääsivät näkemään maanantai-iltana pitkästä aikaa puolisonsa ja lapsensa. Heidän perheensä matkustivat useiden päivien ajan pakoon taisteluita ja saapuivat vihdoin Suomeen.
Kuva: Laura Seppä

Oulun vastaanottokeskus on nostanut valmiuttaan turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa. Reilu viikko sitten vastaanottokeskuksen aikuis- ja perheyksikön paikkaluku nostettiin kahdestasadasta 260:een. Lisäksi Oulun vastaanottokeskuksessa on alaikäisten yksikkö, jonka asiakaspaikkojen määrää kasvatettiin viime viikon lopulla neljästätoista kolmeenkymmeneen.

Tähän mennessä vastaanottokeskukseen on tullut muutamia kymmeniä ukrainalaisia asukkaita.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä