– Tiede kiinnostaa ihmisiä, ja pop-upin tarkoituksena on tuoda Oulun yliopiston tiedettä, koulutusta ja muuta toimintaa sinne, missä ihmiset liikkuvat, Oulun keskustaan, Oulun yliopiston viestintäasiantuntija Anna-Maria Hietapelto kertoo.
Helmikuun alussa Kauppurienkadulle avattu pop-up-tila palvelee yliopiston koulutuksesta ja tutkimuksesta kiinnostuneita kaupunkilaisia huhtikuun loppuun saakka.
Koska yliopisto ei koronarajoitusten vuoksi voi järjestää yleisötapahtumia tai vierailuja kampuksille, he päättivät tuoda keskustelut ja yleisöluennot studion avulla ihmisten koteihin.
Pop-upin näkyvin osa on studio, jossa tutkijat ja asiantuntijat keskustelevat juontajan johdolla.
– Ohjelmassa on tutkijoiden ajankohtaisia esityksiä Oulun yliopistossa tehtävästä tutkimuksesta, ajankohtaisia koulutusasioita sekä yliopiston ja kaupungin yhteiseloon ja toimintaympäristöön liittyviä aiheita, Hietapelto sanoo.
– Abeille on tarjolla tietoa siitä, mitä Oulun yliopistossa voi opiskella ja miten Oulun yliopistoon haetaan.