Pohjoispohjalaisessa kiinalaisravintolassa työskennellyt ulkomaalainen kokki asetettiin huomattavan epäedulliseen asemaan hänen kansallisen tai etnisen alkuperänsä perusteella, katsoo Oulun käräjäoikeus.
Se antoi torstaina tuomion, jonka mukaan kokin ahdinkoa, riippuvaista asemaa, ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä käytettiin hyväksi. Tapahtumat ajoittuvat vuosiin 2020–2021.
Kokin värväsi Suomeen Kiinasta ravintolan omistava nainen. Kokki saapui maahan ensimmäistä kertaa hankkimaan itselleen ja perheelleen parempaa elantoa. Hän halusi saada myös muun muassa oleskeluluvan ja asunnon.
Kokki ei osannut suomea eikä hän tuntenut maasta ketään työpaikkansa ulkopuolella.