Oulun kaksi ro­bot­tiau­toa eivät vielä pärjää lii­ken­tees­sä, mutta niissä on etunsa: "Huu­ta­vat lapset eivät häi­rit­se tie­to­ko­net­ta"

Oulussa kehitetään teknologioita, joilla edistetään Euroopan autoteollisuutta. Kehitystyössä käytetään yliopiston robottiautoja.

Oulun yliopistossa kehitetään robottiautoihin liittyviä teknologioita. Apulaisprofessori Ella Peltonen on yksi hankkeen päätutkijoista.
Oulun yliopistossa kehitetään robottiautoihin liittyviä teknologioita. Apulaisprofessori Ella Peltonen on yksi hankkeen päätutkijoista.
Kuva: Jani Ahosola

Mercedes Benzin, BMW:n, Renaultin ja Fordin autot sisältävät lähivuosina teknologioita, joita kehitetään Oulussa. Teknologioiden keskiössä ovat Oulun yliopiston hankkimat kaksi maastoautoa, jotka on muokattu itsestään kulkeviksi robottiautoiksi.

Itsestään ajavia autoja ei saada Suomen liikenteeseen ainakaan vielä, sillä haasteeksi tulevat talven olosuhteet sekä lainsäädäntö.

– Lainsäädäntö vaatii, että ratin takana istuu ihminen, joka on valmiina ottamaan ohjauksen hallintaansa, Oulun yliopiston apulaisprofessori Ella Peltonen kertoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä