Ou­lu­lai­sia kan­sa­ne­dus­ta­jia jän­nit­tää, si­säl­ty­vät­kö poh­joi­sen ra­ta­hank­keet ensi vuoden bud­jet­tiin

Työn saattaminen kannattavaksi on edustajien Janne Heikkinen (kok.) ja Juha Hänninen (kok.) mielestä tärkeä toimi myös pohjoisen kannalta.

Tiistaina ja keskiviikkona pidettävä hallituksen budjettiriihi herättää odotuksia päähallituspuolue kokoomuksen oululaisissa kansanedustajissa.

Janne Heikkinen seuraa tarkkaan budjettiriihestä, tulevatko pohjoisen suuret infrahankkeet, Liminka–Oulu-välin kaksoisraiteen rakentaminen ja Tornio–Kolari-radan sähköistäminen sisältymään budjettiin.

Kokoomuksen oululainen kansanedustaja Janne Heikkinen.
Kokoomuksen oululainen kansanedustaja Janne Heikkinen.
Kuva: Teija Soini

– Touko-kesäkuun hallitusneuvotteluissa niistä neuvotteluissa saatiin sovittua. Millä jaksotuksella niitä lähdetään viemään eteenpäin, riippuu ovatko suunnitelmat kuinka valmiina.

Heikkinen sanoo, että ensin mainitun suunnitelmat valmistuvat vasta ensi toukokuussa, joten rahoituspäätös mennee seuraavan vuoden budjettiin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä