Oulun kaduilla käy murina. Moottoripyöräilijät ovat heränneet talviuniltaan.
Moottoripyöräilijöillä ja mopoilijoilla on kesäisin hyvät oltavat, sillä pysäköinti on ilmaista kaupungin hallinnoimilla kadunvarsipaikoilla ja pysäköintialueilla.
Jos kulkupelinsä haluaa suojaisempaan paikkaan, myös Kivisydämeen ajo on mahdollista. Kivisydämeen ajavan ajoneuvon tunnistaminen tapahtuu kameratunnistuksella, mikä on herättänyt jonkin verran epätietoisuutta motoristien keskuudessa, sillä moottoripyörissä rekisterikilpi sijaitsee ainoastaan takapuolella.
Uusi puomiton pysäköintijärjestelmä otettiin käyttöön tammikuussa.
– Kamerat kuvaavat sekä edestä että takaa, Oulun Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Jouko Väänänen muistuttaa.