Kesällä 2017 aloitetut Nelostien Oulu-Kemi-välin parantamishankkeen rakennustyöt ovat viimein valmistumassa. Aikataulunsa mukaisesti toteutuneelle parantamishankkeelle tuli hintaa kokonaisuudessa noin 170 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 143 miljoonaa.
Hankkeen viimeisinä urakoina valmistuivat ohituskaista Pohjois-Iin ja Olhavan välillä sekä Iskon eritasoliittymän läntisten ramppien parantamisurakka, jotka saatiin päätökseen lokakuun lopussa.
– Monivuotinen hanke saadaan rakennustöiden puolesta päätökseen ja tienkäyttäjät pääsevät nauttimaan parannetun tien hyödyistä, projektipäällikkö Jukka Päkkilä Väylävirastosta toteaa tiedotteessa.
– Urakat ovat sijoittuneet pitkälle matkalle, eteläisimmän ja pohjoisimman kohteen välinen etäisyys on yli 100 kilometriä, josta rakennustöitä on ollut noin 75 kilometrin matkalla. Urakoiden porrastuksella ja vaiheistuksella on pyritty vähentämään liikennehäiriöitä, Päkkilä kertoo.
Päkkilä korostaa, että hankkeella on ollut myös merkittävät työllistämisvaikutukset. Hanke on työllistänyt toteutusvaiheessa noin 750 henkilötyövuoden verran ja työntekijöistä suurin osa on ollut paikallisia tai hankealueen läheltä.
Hankkeessa valtatietä on parannettu 75 kilometrin yhteensä 11 urakassa. Työt aloitettiin vuonna 2017 Oulun kohdan moottoritieosuudella ja Kempeleen Zatelliitin eritasoliittymän parantamisella. Vuonna 2018 käynnistyivät parantamistyöt Kello-Räinänperä-välillä, Oulun kohdan telematiikkaurakassa sekä Iin ja Simon alueiden ohituskaistojen rakentamisessa. Vuosina 2019–2020 parannettiin Simossa Viantienjoki-Maksniemi-väli.
Nelostien rakennustyöt päättyvät, mutta Simon kohdalla liittymien parannustyöt jatkuvat erillisessä hankkeessa lähivuosien aikana.
Nelostien Oulu-Kemi-välin parannushanke lukuina
75 kilometriä parannettua valtatietä,
15 uutta ohituskaistaa,
10 eritasoliittymää,
38 kilometriä riista-aitaa,
25 kilometriä melusuojausta,
50 uutta tai uusittua siltaa,
45 levennettyä tai korjattua siltaa,
2 500 000 neliömetriä päällysteitä,
2 000 000 neliömetriä maanleikkausta,
1 850 000 neliömetriä kerrosrakenteita,
90 000 metriä tiekaidetta,
2 000 kappaletta liikennemerkkejä,
170 miljoonan euron kokonaiskustannukset,
750 henkilötyövuoden työllistävä vaikutus vuosille 2017–2021.