Jukka Nevakivi. Pudasjärvellä 8. lokakuuta 1931 syntynyt professori Jukka Nevakivi menehtyi 92-vuotiaana Helsingissä 15. tammikuuta 2024.
Hän väitteli 1963 Lontoossa länsivaltojen Lähi-idän politiikkaa käsittelevällä tutkimuksellaan ja teki sen jälkeen pitkän uran ulkoministeriössä. Vuonna 1980 Nevakivi nimitettiin Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin virkaan, josta hän jäi eläkkeelle 1995. Minusta tuli hänen seuraajansa.
Diplomaatti- ja yliopistouransa ohella Nevakivi kirjoitti läpi vuosikymmenten yleistajuisia juttuja eri lehtiin. Kotiseutunsa lehteen Kalevaan Nevakiven suhde oli läheisin. Hän kirjoitti siihen puolen vuosisadan mittaan satoja juttuja, ensimmäiset jo koulupoikana.
Kalevan legendaarinen toimitusjohtaja Aaro Korkeakivi kiinnitti Nevakiven 1950-luvulla lehteensä sankarireportteriksi. Nevakivi liikkui vaaroja uhmaten sananmukaisesti kamelikyydillä Lähi-idän ja Keski-Aasian kriisialueilla Suezilta aina Afganistaniin saakka. Vuosina 1956 ja 1957 hänen seikkailuistaan ilmestyi Kalevassa lähes 70 artikkelia.
Aikana, jolloin televisiota eikä sen uutiskuviakaan vielä ollut, Nevakivi pääsi esittelemään Kalevan lukijoille useita aikansa maailmanpolitiikan tähtiä, kuten Egyptin Gamal Abdel Nasserin, Intian Nehrun, Kiinan Zhou Enlain, Taiwanin Tšiang Kai-šekin, Jordanian kuninkaan Husseinin, Afganistanin kuninkaan Mohammed Zafirin ja jopa Dalai Laman.
Talvisota jäi vahvasti alle kymmenvuotiaan pikkupojan muistoihin. Vaikutus oli sitäkin vahvempi, kun Nevakivelle selvisi myöhemmin, että hänen kotikylänsä oli ollut puna-armeijan marssireitillä kohti Oulua, ja hänen vanhemmillaan oli ollut tiettävästi ainoa huoltoasema Kuusamon ja Oulun välillä.
Nevakivi laski joskus leikkiä sillä, olisiko hän joutunut antamaan bensaa ”piippalakkien” tankkeihin, ja olisiko näillä ollut riittävästi ruplia polttoaineen maksamiseen.
Sotavuosien kokemukset tulivat vahvasti esille myös Nevakiven tutkimuksissa. Kalevan varttuneimmat lukijat muistanevat hänen 1980- ja 1990-luvun kirjoituksensa, joiden aiheena olivat Pohjois-Suomen sotavuodet, ”Talvisota Pohjois-Suomessa”, ”Hyökkäys Kiestinkiin 1941” ja ”40 vuotta Lapin sodasta”.
Näissä artikkelisarjoissa oli kussakin kymmenen jaksoa, ja ne ovat ilmestyneet myös eripainoksina.
Nevakivi käytti tutkimuksissaan taitavasti haastattelumenetelmää. Vanhemman polven professorit, kuten Nevakiven opettaja Arvi Korhonen, suhtautuivat haastattelutietoihin epäilevästi: ”Perkele, nehän valehtelee!”
Nevakivi ehti haastatella vuonna 1970 ilmestyneeseen kirjaansa Muurmannin legioona viimeisiä vielä elossa olleita Koillismaan miehiä, jotka olivat olleet mukana vuosina 1918–1919 englantilaisten puolelle värväytyneistä suomalaisista punakaartilaisista kootussa pataljoonassa.
Myös edellä mainituissa talvi- ja jatkosotaa käsittelevissä artikkeleissaan Nevakivi yhdisti taitavasti kotiseutunsa väestön kokemukset suursodan laajaan kansainväliseen kehikkoon.
Työskentelin Helsingin yliopistossa Nevakiven alaisena assistenttina ja yliassistenttina viitisentoista vuotta. Niillä, jotka ovat akateemisella uralla tällaisessa työsuhteessa olleet, on varmasti hyvin monenlaisia kokemuksia. Minulla ne ovat etupäässä myönteisiä.
Erityisesti on mieleeni jäänyt Nevakiven taitava tapa riisua aseet assistentin mahdollisilta vastaväitteiltä. Määrätessään uusia hallinnollisia tehtäviä hän aloitti aina sanoilla ”Tekisitkö, jos sallit?” Eipä noin kohteliaaseen pyyntöön ollut mitään sanomista.
Jukka Nevakivi oli ilmetty kommelluksille altis professori hajamieli. Pahimmilta kolhuilta hänet pelasti aina hyvä tuuri. Lontoossa häneltä unohtui väitöskirjan käsikirjoituksen ainoa versio bussiin, mutta teksti löytyi kuitenkin kuin ihmeen kaupalla.
Boheemisuuteen taipuva professori saattoi joskus joutua äkilliseen rahapulaan. Silloin hänellä oli tapana työntää oikean kätensä kaksi etummaista sormea pikkutakin rintataskuun. Kaikki oli hyvin, jos sormien väliin tarttui seteli tai pari.
Sanomalehtiin senttaaminen oli Jukka Nevakivelle elämäntapa. Se oli hänellä verissä.
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston poliittisen historian professori emeritus.