Suomi tarvitsee seuraavalta hallitukselta päätöksiä, jotka turvaavat koulutuksen ja kasvatuksen tulevaisuuden. Koulutus ei ole kuluerä, vaan investointi, joka maksaa itsensä takaisin hyvinvointina, osaamisena ja kilpailukykynä. Tämä korostuu Pohjois-Suomessa, jossa koulutuspalvelut ovat sidoksissa alueen elinvoimaan ja nuorten mahdollisuuksiin rakentaa tulevaisuuttaan kotiseudullaan. Nyt tarvitaan koulutusmyönteinen hallitusohjelma, joka vahvistaa koulutuksen laatua, rahoitusta ja henkilöstön työhyvinvointia myös pohjoisessa.
Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa kamppailevat osaajapulan kanssa. Varhaiskasvatuksessa kelpoisen henkilöstön saatavuus on paikoin jopa kriittistä. Perusopetuksessa ja toisella asteella opettajien rekrytointi on yhä haastavampaa, erityisesti erityisopetuksessa ja tietyissä aineissa, kuten matematiikassa, fysiikassa ja kemiassa. Ongelma ei ratkea ilman riittävää rahoitusta ja houkuttelevia työoloja.
Hallitusohjelmaan tarvitaan kirjaus, joka turvaa koulutuksen pitkäjänteisen rahoituksen ja vahvistaa opettajankoulutuksen vetovoimaa koko maassa.
Etäopetus on tärkeä väline pitkien välimatkojen alueilla, mutta se ei saa kääntyä säästökeinoksi. Sillä ei saa paikata opettajapulaa tai supistuvia ryhmäkokoja. Lähiopetus on oppimisen perusta.
Hallitusohjelmassa on todettava, että etäopetus ei korvaa lähiopetusta, ja että jokaisella oppilaalla on oikeus laadukkaaseen opetukseen riippumatta postinumerosta.
Ammatillisen koulutuksen ja lukioiden toiminta-alueet ovat kasvaneet. Opiskelija saattaa joutua muuttamaan tai matkustamaan kauas saadakseen tarvitsemansa koulutuksen. Yksiköiden keskittäminen uhkaa pienempien paikkakuntien elinvoimaa. Hallitusohjelman on turvattava toisen asteen koulutuksen saavutettavuus koko maassa ja varmistettava, että opiskelijoiden tukipalvelut riittävät.
Korkeakoulut ovat Pohjois-Suomen kehityksen moottori. Riittämätön rahoitus ja tutkintojen määrällinen painottaminen uhkaavat osaamisen laatua. Vaikka yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyö on tiivistynyt, duaalimallin vahvuudet on säilytettävä. Hallitusohjelmaan tarvitaan kirjaus korkeakoulutuksen rahoituksen turvaamisesta ja duaalimallista, jotta koulutus palvelee alueen osaamistarpeita.
Koulutusjärjestelmän perusta on opettajien työhyvinvointi. Koko koulutusketju varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin kärsii työntekijöiden kuormituksesta, joka näkyy uupumisena, alanvaihtona ja rekrytointivaikeuksina. Pohjoisessa tämä korostuu, kun henkilöstöresurssit ovat niukat ja sijaisia ei saada. Hallitusohjelman on vahvistettava opettajien työhyvinvointia, työrauhaa ja työoloja.
Ilman hyvinvoivia opettajia ei ole hyvinvoivia oppijoita. Pohjoisen tulevaisuus rakentuu osaamisesta. Koulutuksen on oltava seuraavan hallituksen prioriteetti. Päätösten on turvattava laadukas kasvatus ja opetus jokaiselle lapselle ja nuorelle – riippumatta siitä, asuuko hän Oulussa, Kajaanissa, Kuhmossa, Pudasjärvellä vai Kärsämäellä. Koulutus on puolustamisen arvoista – myös pohjoisessa.
Ari-Pekka Sirviö
puheenjohtaja, OAJ Pohjois-Pohjanmaa
Erika Mankinen
puheenjohtaja, OAJ Kainuu