Ko­hen­tu­nut talous herätti kes­kus­te­lua Oulun kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu­jen kes­kuu­des­sa

Oikeisto keljuili vasemmistolle vastuuttomuudesta ja varoitti tulevista vaikeista vuosista. Yhteisymmärrykseen päästiin Oulu-puolueen puolesta toimimalla.

Oulun kaupunginvaltuusto pitää nykyään kokouksensa Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa, koska kaupungintalo on remontissa.
Oulun kaupunginvaltuusto pitää nykyään kokouksensa Oulun kaupunginteatterin Pikisalissa, koska kaupungintalo on remontissa.
Kuva: Pekka Peura

Oulun kaupunginvaltuusto herkesi maanantaina pienoiseen väittelyyn kuultuaan kaupungin talous- ja rahoitusjohtajan Maria Kariniemen esittelevän Oulu-konsernin talouden toisen neljännesvuosiseurantaa tälle vuodelle.

Talousennuste on menossa loppuvuotta kohti ennakoitua parempaan suuntaan, mikä herätti osassa valtuutettuja iloisia kommentteja. Myös kuultiin varoituksen sanoja, joiden mukaan liika riemuitseminen on lyhytnäköistä.

Kariniemen mukaan kaupungin tulos oli kesäkuun lopussa 156 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mikä johtui osin taannoisista sote-kiinteistöjen tuomista myyntivoitoista ja osin parantuneista verotulokertymästä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä