Ki­ho­kis­ta mak­se­taan ke­rää­jäl­le nyt 48 euroa ki­lol­ta, enem­män­kin – Li­han­syö­jä­kas­via otetaan nyt en­sim­mäis­tä kertaa vastaan Oulussa

Suolla kasvavien kihokkien keräämisellä voi tehdä mukavan tilin Oulun seudulla. Uusia kerääjiä tarvitaan nyt etsimään kihokkeja lääketeollisuudelle.

Miia Konttinen Oulun 4H-yhdistyksestä kertoo poimineensa parhaimmillaan kilon satsin kihokkia tunnissa. Kuvan säkissä on kahdeksan kiloa lihansyöjäkasvia.
Miia Konttinen Oulun 4H-yhdistyksestä kertoo poimineensa parhaimmillaan kilon satsin kihokkia tunnissa. Kuvan säkissä on kahdeksan kiloa lihansyöjäkasvia.
Kuva: Maiju Pohjanheimo

Suolla kasvavien kihokkien keräämisellä voi tehdä mukavan tilin Oulun seudulla. Uusia kerääjiä tarvitaan nyt työhön etsimään kihokkeja lääketeollisuudelle.

Toiminta- ja koulutuskoordinaattori Miia Konttinen Oulun 4H-yhdistyksestä kertoo, että kihokista maksetaan 48 euroa kilolta. Kerääjillä saattaa olla mahdollisuus myös bonuksiin.

Oulun 4H-yhdistys alkoi maanantaina ottaa vastaan suolla kasvavaa kihokkia ensimmäistä kertaa myös Oulussa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä