Viime vuosina on käyty vilkasta keskustelua peruskoulun tilasta, heikentyneistä Pisa-tuloksista ja lasten lisääntyneestä oireilusta. Syyllisiksi tarjotaan vuorotellen älypuhelimia, muuttuneita opetussuunnitelmia tai liian pitkälle vietyä inkluusiota.
Samassa täytyy ottaa huomioon opettajien puuttumiskeinojen ja auktoriteetin väheneminen. Kasvatuskeskusteluissa yksilön oikeudet ovat ajaneet yhteisöllisyyden ja tapakasvatuksen edelle. Kun oppilaalle opetetaan vain oikeuksia ilman vastuuta ja rajoja, koulun arjesta tulee helposti hallitsematonta.
Nämä selitykset saattavat kuitenkin raaputtaa vain pintaa. Pitäisikö meidän uskaltaa katsoa syvemmälle ja kauemmas lapsen kehityksen alkumetreille? Toki aiemmin mainitut ovat varmasti osatekijöitä tässä kokonaisuudessa.
Yksi vaiettu teema on pienten lasten hoitoonohjaus. Nykyinen yhteiskunta ja työelämän vaatimukset ohjaavat vanhempia palaamaan töihin yhä varhaisemmassa vaiheessa. Tämän seurauksena jopa alle vuoden ikäisiä lapsia ohjataan varhaiskasvatukseen. Jos alle yksivuotias lapsi erotetaan vanhemmistaan – ennen kaikkea äidistä – jopa kymmeneksi tunniksi päivässä, on kohtuullista kysyä, mitä tämä tekee lapsen kiintymyssuhteelle ja kehitykselle.
Varhaiskasvatuksesta on tehty ennen kaikkea työllisyyspolitiikan työkalu. Lyhytnäköisellä taloushyödyn tavoittelulla on riskeerattu lasten etu ja tulevaisuuden hyvinvointi. Tämä ei ole vanhempien syy, vaan rakenteellinen ja yhteiskunnan luoma ongelma, jonka mahdollisista haitoista tunnutaan vaikenevan.
Samaan aikaan on syytä kysyä, millaisen arvomaailman läpi näitä kysymyksiä ja kasvatusta yleensä tarkastellaan. Ohjataanko opetus- ja varhaiskasvatuksen sekä sosiaalialan ammattilaisia jo opintojensa aikana tietynlaiseen ajattelutapaan vai annetaanko heille erilaisia näkökulmia pohdittavaksi? Jos alan koulutus ja julkinen keskustelu nojaavat tiettyyn ideologiaan, jäävätkö perheen, vanhemmuuden ja lapsen varhaisen kiintymyssuhteen merkitystä korostavat näkökulmat helposti sivuun?
Meneillään oleva lasten ja nuorten pahoinvointi ei mielestäni selity vain pelkästään digilaitteilla. On aika avata silmät sille, miten perustavanlaatuisella tavalla aivan pienten lasten arki ja kehitysympäristö ovat muuttuneet vuosikymmenien takaisesta. Jos emme uskalla kyseenalaistaa nykyisiä oppeja ja yhteiskunnan ”uusia normeja”, päädymme vain korjaamaan seurauksia syiden hoitamisen sijaan. Vai mitä mieltä sinä olet?
Meeri Pääkkö
kaupunginhallituksen jäsen (ps.), Raahe