Isä otti ou­lu­lai­sen Esa Nis­ka­sen kesäksi me­ril­le, ja hän myö­häs­tyi kuu­kau­den kou­lus­ta – Me­ri­seik­kai­lu M/S Saanan kyy­dis­sä oli iki­muis­toi­nen

Esa Niskanen haluaa nostaa kirjallaan esiin merellisen kulttuurin, jonka Oulu on hänen mielestään hukannut.

Oulu
Lapsuuden meriseikkailustaan kirjan kirjoittanut Esa Niskanen kuvattiin Oulu-laivan komentosillalla. Kuvassa näkyvä nahkainen stetson liittyy vahvasti tarinaan.
Lapsuuden meriseikkailustaan kirjan kirjoittanut Esa Niskanen kuvattiin Oulu-laivan komentosillalla. Kuvassa näkyvä nahkainen stetson liittyy vahvasti tarinaan.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Kempeleläinen Esa Niskanen, 61, seisoo malliksi Oulu-laivan ruorissa Toppilan satamassa ja pitelee kädessään nahkaista stetsonia.

Se on käynyt miehelle liian pieneksi, mutta liittyy vahvasti asiaan, jonka vuoksi Niskanen on kivunnut kuvattavaksi Oulu-laivan komentosillalle.

Toppilan satama oli aikoinaan Perämeren tärkein rahtisatama, mutta jo pitkään suurin osa salmen ranta-alueista on toiminut lähinnä merellisenä asuinalueena.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä