Iin kunta ja maan rataverkosta vastaava Väylävirasto ovat tekemässä yleissuunnittelua, jossa katsotaan millä edellytyksillä matkustajajunat voisivat jälleen pysähtyä Iissä.
Ii on ollut tiiviisti mukana kehittämässä Oulun seudun lähijunaliikenteen suunnitelmia välillä Liminka–Ii. Kuntajohtajat ovat viime aikoina ajaneet lähijunan kokeiluhanketta.
Ii haluaisi myös kaukojunien pysähdyspaikaksi, kertoo kunnanjohtaja Marjukka Manninen.