Oulun sääs­tö­lis­ta kuu­men­taa tun­tei­ta Hau­ki­pu­taal­la – "Pa­ko­te­taan­ko meidät ihmiset lä­hiöi­hin asu­maan?"

Oulun kaupungin suunnitelmat koulujen lakkauttamisesta herättivät huolta ja kritiikkiä Haukiputaalla järjestetyssä yleisötilaisuudessa.

Haukiputaan koulun ruokala täyttyi kuulijoista, kun Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä kertoi palveluverkkoselvityksestä alueen asukkaille. Yleisössä kaupungin toimia kritisoitiin välillä voimakkainkin sanankääntein.

Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

– Ahdistaa, martinniemeläinen Nina Pudas puuskahtaa.

Pudas on tullut arviolta noin 50 muun henkilön kanssa Haukiputaan koululle, jossa ruodittiin tiistaina palveluverkkoselvityksen pohjoisen alueen suunnitelmia kuulemis- ja keskustelutilaisuudessa.

Pohjoinen alue koskee Haukiputaan, Kellon, Kaijonharjun ja Pateniemen suuralueita.

Pudaksen neljä lasta olisi menossa Martinniemen kouluun, josta palveluverkkoselvityksen mukaan oltaisiin luopumassa vuonna 2032.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Tilaa Kaleva Digi ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä