Eläk­keel­le jäänti oli kuin olisi pu­don­nut tyh­jyy­teen, 80 vuotta täyt­tä­vä Erkki Kangas myöntää – Ou­lu­lai­nen ma­te­ma­tii­kan lehtori teki niin paljon töitä, että vir­ka­mie­het Hel­sin­gis­sä puut­tui­vat asiaan

Opetusneuvos pitää nykyään puutarhaa kerrostalon ylimmässä kerroksessa Tuirassa.

Opetusneuvos Erkki Kangas on innostunut viime vuosina puutarhanhoidosta. Puutarha sijaitsee kerrostaloasunnon lasitetulla parvekkeella.
Opetusneuvos Erkki Kangas on innostunut viime vuosina puutarhanhoidosta. Puutarha sijaitsee kerrostaloasunnon lasitetulla parvekkeella.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

On olemassa ihmistyyppi, jonka on vaikea olla jouten. Oulun seudun ammattiopiston johtavan rehtorin virasta 16 vuotta sitten eläkkeelle jäänyt opetusneuvos Erkki Kangas kuuluu tähän lajiin.

Asia ilmenee marraskuisena pakkaspäivänä, kun hän alkaa kertoa harrastuksistaan. Niistä yksi on puutarhanhoito.

Oululaisen Kankaan puutarha sijaitsee Tuirassa, kahdeksan vuotta sitten valmistuneen kerrostalon ylimmässä kerroksessa isolla lasitetulla parvekkeella.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä