Markus Juutisen, 34, yllättävä urapolku alkoi innostuksesta metallibändiin – Nyt hän opettaa yliopistossa kieltä, jonka puhujia on enää satoja
Kun Katja Gauriloffin äiti oli lapsi, hän kävi eräänä yönä katsomassa kuollutta isoisäänsä – Tarina oli alku ensimmäiselle koltankieliselle pitkälle elokuvalle
Pitkän matkan tehneet saamelaisvainajien jäänteet pääsivät takaisin haudan lepoon, kun Inarissa ja Utsjoella palautettiin rotututkimuksia varten ylös kaivettuja vainajia Saamenmaan multiin
Isä Rauno kritisoi Venäjän patriarkkaa, avaa kirkon ja kolttien suhdetta ja unelmoi Kreikasta – Ivalon pappi vaihtuu yli kymmenen vuoden jälkeen
Arvio: Oululainen Katri Rauanjoki kuvaa uudessa romaanissaan kolttasaamelaiset nykyajassa eläviksi nykyaikaisiksi ihmisiksi iloineen ja suruineen
Haavat olivat niin syviä, ettei niille löytynyt kieltä – oululaiskirjailija Katri Rauanjoki aikoi kirjoittaa saamelaisten asuntolatraumoista, mutta päätyikin kuvaamaan kolttien nykypäivää
Tie kolttajuurille löytyi bluesin kautta – Laulaja-lauluntekijä Heidi Gauriloffin ensialbumi Oocci herättää kolttaperinteen eloon bluesin ja rockin kautta