Avin määräysten toteuttaminen teki Escurialin kesästä työntäyteisen – yleisön vastaanotto yllätti: "Kaikki ovat myötäeläneet ja kannustaneet"
Avi: Kattoremontteja tekevällä Vesivek Oy:llä oli jälleen puutteita asbestin purkamisessa ja työturvallisuudessa – yhtiö aloittaa turvallisuuden tehotarkastukset
Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on Oulussa saatu viimein lain mukaisiksi – aluehallintoviraston tarkkailu alkoi jo vuonna 2019
Aluehallintovirastoilta avustuksia liikuntapaikkarakentamiseen ja luonnon virkistyskäyttöön – Pohjois-Pohjanmaalle tukea yhdeksään hankkeeseen
Suosittujen retkeilyalueiden metsästyskiellot viipyvät, vaikka uusi jahtikausi on jo alkanut – "Onhan siinä aina riskinsä, jos vilkkailla alueilla metsästetään ampuma-aseilla"
"Poimijat ovat jo Suomeen tullessaan voineet olla rankasti velkaantuneita" – luonnontuotteita keräävien ulkomaalaisten asemaa parantava lakiuudistus kitkee alalta vastuuttomat yritykset
Sairaanhoitopiiri: Oulu on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheen kynnykselle, maskin käyttöä suositetaan nyt kaikissa julkisissa tiloissa – "Viime aikojen tilanne koronaviruksen suhteen on ollut huolestuttava"
Ely-keskus päättää istutusvelvoitteen muuttamisesta – Taivalkoskelainen kalankasvattaja hakee lupaa istuttaa järvitaimenen sijaan kirjolohta
Jääräpäinen kalafarmari on jatkuvasti tukkanuottasilla viranomaisten kanssa Taivalkoskella – Valvontaeläinlääkäri: Laitoshygienia oli käsittämättömän heikolla tasolla
Kokoontumisrajoituksiin ei tule muutoksia lokakuussa – tapahtumissa on kuitenkin noudatettava turvavälejä ja huolehdittava hygieniasta
Osa kouluista on kieltänyt kuntoutushenkilökunnan pääsyn tiloihin – kysyimme, mikä tilanne on Oulun kouluissa ja päiväkodeissa: "Ohjeistus on yksiselitteinen"