Laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta (741/2023, 29.2 §) asettaa Pohteenkin henkilöstölle velvoitteen ilmoittaa epäkohdista ja lainvastaisuuksista viipymättä toiminnasta tai sen valvonnasta vastaavalle taholle.
Vaikka lainsäädännön uudistumisen myötä omavalvonnan roolia onkin korostettu, on aluehallintoviraston (AVI) rooli edelleen tärkeä ja toivon, että se säilyttää asemansa puolueettomana ja toimintakykyisenä valvontaelimenä myös jatkossa.
Mielestäni sen resursseja tulisikin vahvistaa pikaisesti eikä vireillä oleva aluehallintovirastouudistus saa millään tavalla vaarantaa sen asian- ja lainmukaisia toimintamahdollisuuksia.
Valtiovarainministeriön tiedotteessa (30.8.2023) onneksi todetaan, että aluehallintoviraston "uudistamisessa tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä alueesta riippumatta sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua".
Tämä onkin erittäin tärkeää niin asiakkaiden kuin hyvinvointialueiden ilmoitusvelvollisten työntekijöidenkin kannalta, ettei valvontaprosesseista muodostu toimintaa, joka "ei kuitenkaan johda mihinkään". Niin asiakkaat kuin työntekijätkin ansaitsevat konkreettista oikeusvarmuutta.
Useiden kuukausien tai jopa vuodenkin mittaiset valvontaprosessit ovat aivan liian pitkiä ja korostavat tarpeettomasti hyvinvointialueiden itsehallinnollista luonnetta, jossa toimintaa saa käytännössä hyvin pitkään toteuttaa melkein "miten vain haluaa". Tällöin ilmoittajalle saattaa muodostua kokemus, että edes valvova viranomainen ei tilanteesta välitä.
Pitää kuitenkin muistaa, että henkilökunnan tulee kaikesta huolimatta tehdä tarvittaessa epäkohtailmoituksia. Jos ilmoituksia ei tehdä, epäkohtia ei tällöin myöskään virallisesti ole olemassa.
Yle uutisoi 30.8. vakavista puutteista Pohteen kehitysvammapalveluissa. Aluehallintoviraston mukaan tämän taustalla on yhteensä 26 kirjallista kantelua, epäkohtailmoitusta tai muuta yhteydenottoa. Seuraukseksi Pohde sai tästä huomautuksen.
Valvontaresurssien ohella voidaan mielestäni kysyä, ovatko aluehallintoviraston ohjauskeinot riittävän tehokkaita, kun prosessi esimerkiksi uhkasakon antamiseen on pitkä ja kivinen. Tuon prosessin aikana ehtii tapahtua monen moista ja vähintäänkin asiakkaiden ja työntekijöiden usko siihen, että joku oikeasti välittää, horjuu vakavasti. Ei olekaan mikään ihme, jos kynnys ilmoitusten tekemiseen muodostuu ajan saatossa korkeaksi.
Pohteen johtavat aluevaltuutetut kirjoittivat yhteisen kannanoton (Kaleva 29.8.), jossa jatkoivat ansiokkaasti jo totuttua talouskeskustelua. Keskusteltaisiinko välillä muustakin kuin taloudesta? Kuka kantaa huolta työntekijöiden oikeudesta ja tosiasiallisesta mahdollisuudesta hoitaa virkaansa tai tointaan lain edellyttämällä tavalla, jos aluevaltuutetut eivät tästä ole huolissaan ja aluehallintovirastonkin kädet ovat liian pehmeät?
Harri Ojanperä
sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden sekä kauppatieteiden maisteri, Muhos