Olin 25.9. mukana Yli-Iin kuntalaisyhdistyksen järjestämässä keskustelutilaisuudessa Yli-Iin koululla. Siellä esitettiin katsausta tämän hetken yli-iiläisyydestä eli jatkuvasti kasvavista tuulivoimasuunnitelmista ja lähinnä vähennetyistä tai jopa menetetyistä palveluista ja niiden nostamista ajatuksista ja tunteista.
Tyytymättömyyttä ymmärrettävästi aiheuttaa ihmisissä muun muassa pankkien epäämät lainahakemukset rakentamiseen ainakin osassa Yli-Iin aluetta. Pankit ilmeisesti eivät usko saavansa lainojaan takaisin kiinteistöjen arvon alentuessa tuulivoima- ynnä muun energiarakentamisen muuttaessa seutukuntaa. Asia tuntuu aivan käsittämättömältä.
Toinen ajankohtainen asia tuntuu olevan ilman minkäänlaista joukkoliikennettä oleva Yli-Iin ja Kiimingin välinen, koko seudun ylivoimaisesti paras asfalttitieosuus, 29 kilometriä. Järkyttävää suorastaan, ettei Oulu ole järjestänyt mitään joukkoliikennettä välille, jota yli-iiläisten pitäisi saavuttaa muun muassa terveyspalvelut, jotka on osoitettu Kiimingin hyvinvointikeskukseen.
Samoin Kiimingissä on toinen alueen lukioista, Kiimingin lukio. Toinen on Iin lukio, Yli-Iistä 27 kilometrin päässä. OSL:n bussilla pääsee Iihin, jopa Oulun keskustaan Iin kautta. Sen sijaan OSL-äppi tarjoaa Yli-Ii–Kiiminki-välille vain polkupyörää…
Miten on mahdollista, ja onko edes laillista kansalaisten (oululaisten!) kohtelu näin eriarvoisesti. Minkä kannan ottaa oikeusasiamies asiaan, jos kysytään? Suomessa on perustuslaissa määritelty ihmiset yhdenvertaiseksi muun muassa asuinpaikasta riippumatta.
Oulun päättäjät, olemmeko me yli-iiläiset yhdenvertaisia muiden oululaisten kanssa? Vai olemmeko vain voimalaitoksinemme ja veroinemme tulolähde, ja samaan aikaan haitta Oulun ”siirtomaalla”?
Terveyskeskuksen onneksi voi valita itse, vaikka ottamalla yhteyttä toivomaansa terveyskeskukseen ja tekemällä kirjallisen prosessin, joka kysymällä neuvotaan tekemään. Varmaankin monet meistä, jotka asumme Yli-Iistä Iijoen alavirralla, olemmekin valinneet Iin terveysaseman.
Keskustelutilaisuudessa aistin pettymyksen, tyytymättömyyden, katkeruuden ja surunkin tuntemuksia, joskin myös muutoksen tarpeen kuplivaa nousua ja muutamien Jakkukylän asukkaiden kertomien positiivisten kokemusten Iihin liittymisestä mukanaan tuomaa toivoakin.
Lea Maalismaa
Yli-Ii