Poimin pitkästä aikaa hyllystäni vanhan levyn, joka sattui olemaan 1978 ilmestynyt suomalaisen uuden aallon rockin kokoelma-lp "Pohjalla". Levyllä oleva Pelle Miljoonan "En jumaloi Amerikkaa" lienee valitettavasti tänä päivänä huomattavasti ajankohtaisempi kuin ilmestymisvuonnaan. Äärikonservatismi, muukalaisviha ja vainoharhaisuus ovat voimistuneet erityisesti sen jälkeen, kun Trump valittiin uudelleen presidentiksi. Vettä myllyyn on lisännyt myös Charlie Kirkin salamurha.
Olen kuitenkin optimistinen, koska vuosien saatossa on Amerikassa vaikuttanut aina silloin tällöin populistisia henkilöitä yhteiskunnan poliittisessa johtoportaassa, mutta heidän vaikutuksensa on jäänyt lopulta lyhytaikaiseksi. He ovat räyhänneet oman aikansa ja hävinneet sitten julkisuudesta uhkaamatta millään lailla liittovaltion yli 200 vuotta kestänyttä demokratiaa.
Mahdollisesti tällaiset demokratiaa ja sananvapautta haastavat poliitikot loppujen lopuksi vain vahvistavat demokratiaa pidemmän päälle ikään kuin rokotuksena sananvapauden rajoittamista, syrjintää ja muukalaisvihaa vastaan.
1920-luvulla presidentti Herbert Hoover aloitti meksikolaisten siirtotyöläisten massakarkotukset ja asetti tulleja muille maille, mutta ampui lopulta omaan jalkaansa näiden asettaessa vastatulleja. Vuoden 1929 pörssiromahdus teki viimein lopun Hooverin poliittisesta urasta.
Toisen maailmansodan jälkeen 1950-luvulla Eisenhowerin aikaan vaikuttaneen senaattori Joseph McCarthyn komitea karkotti maasta lukuisia kommunisteiksi epäiltyjä kuuluisuuksia sangen hatarin todistein, kuten Charlie Chaplinin ja Bertolt Brechtin. Yrittipä se karkottaa myös tunnetun folklaulaja Pete Seegerin siinä kuitenkaan onnistumatta. Vastaavia esimerkkejä on useampiakin.
Kieltämättä Trumpin arvaamattomalla politiikalla saattaa olla kauaskantoisia vaikutuksia niin ulko- kuin sisäpolitiikassakin. Sisäpolitiikassa huolta herättävät muun muassa yliopistoihin ja tiedemaailmaan kohdistetut rajoitukset niin rahoituksen kuin opetussuunnitelmienkin suhteen.
Mitä taas tulee ulkopolitiikkaan, en usko kuitenkaan, että USA olisi hylkäämässä eurooppalaisia liittolaisiaan. Trump tuskin haluaa jäädä historiaan presidenttinä, joka kyseenalaistaisi amerikkalaisten voiton kylmässä sodassa. Viime kädessä hän kyllä ottaa Putinin ja Venäjän aggressiiviset pyrkimykset vakavasti.
Huolestuttavampaa on sen sijaan Lähi-idän tilanne. Niin sanotusti kristillistä oikeistopopulismia ajava Trumpin politiikka tukee lsraelia kovin kritiikittömästi. Trump on uhannut Gazaa etnisellä puhdistuksella karkottamalla sieltä palestiinalaiset, ja se olisi sotarikos.
Tietysti kun otetaan huomioon, miten paljon kärsimyksiä juutalaisilla oli erityisesti toisen maailmansodan aikana, on lsraelilla täysi oikeus puolustaa omaa maataan Hamasia ja muita terroristeja vastaan. Sen sijaan avustusrekkojen, ruoka-apua jakavien avustustyöntekijöiden, ruokaa jonottavien pakolaisten tulittaminen ja siirtokuntien rakentaminen palestiinalaisalueille ei ole maanpuolustusta, vaan yhtä tuomittavaa terrorismia kuin mitä Hamas, lsis tai Hizbollah harjoittavat.
Olemme nähneet viime vuosikymmenien aikana, että kostoiskuja seuraa aina uusi kostoiskujen sarja. Sen takia tilanne on ratkaistava viimeistään nyt. Ainoa mahdollisuus on kahden valtion malli, mitä myös YK ajaa.
On tullut korkea aika tunnustaa palestiinalaisten oikeus omaan valtioon. Moni eurooppalainen maa on jo sen tehnyt, joten Suomen venkoilu tuntuu käsittämättömältä. Ei pidä nöyristellä trumpilaisen fundamentalistisen oikeistopopulismin edessä. Kaikella on aikansa. Kolmen vuoden kuluttua Trump ei ole enää Yhdysvaltojen presidentti, mutta Yhdysvallat on kuitenkin edelleen demokraattinen maa, tosin hiukan tahriintuneempana ja kolhiintuneempana, mutta ajan saatossa kolhut oikenevat ja tahrat haalistuvat.
Juha Varjo
Oulu