Miltä tuntuu olla pikajunassa kohti kuilua? Rupesin pohtimaan tätä Viitasen Piian soolokeikalla, kun hän esitti kappaleen ”Meidän jälkeemme hiljaisuus”.

Siinä kerskakulutuksen pikajuna syöksyy kohti kuilua, mutta koska vaunussa on niin hyvä tunnelma, siihen ei kiinnitetä mitään huomiota. Tai ehkä suljetaan se tietoisesti pois mielestä. Uhkaavan tilanteen tiedostamisen sijaan vielä kuilun reunaltakin huudetaan, että tartu hetkeen.