Miltä tuntuu olla pikajunassa kohti kuilua? Rupesin pohtimaan tätä Viitasen Piian soolokeikalla, kun hän esitti kappaleen ”Meidän jälkeemme hiljaisuus”.
Siinä kerskakulutuksen pikajuna syöksyy kohti kuilua, mutta koska vaunussa on niin hyvä tunnelma, siihen ei kiinnitetä mitään huomiota. Tai ehkä suljetaan se tietoisesti pois mielestä. Uhkaavan tilanteen tiedostamisen sijaan vielä kuilun reunaltakin huudetaan, että tartu hetkeen.
Kappaleen nimi tulee Neuvostoliittolaisten ydinasejoukkojen iskulauseesta – laajamittaisen ydintuhon jälkeen jäljelle jää vain hiljaisuus. Vaikka ydinsodan uhkakaan ei ole valitettavasti kadonnut maailmasta, näyttää tällä hetkellä hiljaisuus meidän jälkeemme tulevan ympäristökriisin seurauksena.