THL: Suo­mes­sa on 336 uutta ko­ro­na­vi­rus­tar­tun­taa ja seit­se­män ko­ro­na­kuo­le­maa – Oulun luvut pysyvät kor­kei­na, Oysissa yh­dek­sän ko­ro­na­po­ti­las­ta

Suomessa on THL:n mukaan mukaan todettu 336 uutta koronavirustartuntaa. Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia on rekisteröity seitsemän. Suomessa on rekisteröity nyt yhteensä 415 koronaan liittyvää kuolemaa.

THL päivittää koronakuolemat sekä sairaalahoidossa olevien määrät kolme kertaa viikossa, maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

Tuoreissa luvuissa koronapotilaita on OYSin erityisvastuualueella yhteensä 15. Kolme heistä on tehohoidossa.

Oysissa on sairaalahoidossa yhdeksän potilasta, joista osa on tehohoidossa.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Korpelainen kertoo sairaalahoidossa olevien potilaiden määrän kasvaneen vähitellen viikon kuluessa. Ja hän uskoo, että sairaalahoidossa olevien lukumäärän vielä kasvavan.

– Perustan sen siihen, että tartuntojen määrä kasvanut erityisvastuualueella. Nimenomaan Oulussa, Oulun seudulla ja Pohjois-Pohjanmaalla tartunnat ovat lisääntyneet. Sieltä väistämättä tulee joitakin potilaita sairaalaankin. Odotan, että tuo luku nousee vielä.

Samalla Korpelainen toivoo, että alkuviikosta asetetut rajoitustoimet ja suositukset seuraavan parin viikon aikana alkavat pikkuhiljaa purra.

– Sitten tartuntojen määrä laskee ja sitä myötä sairaalapotilaiden määrä kääntyy alaspäin. Se on ainakin tarkoitus.

OYSin erityisvastuualueeseen kuuluvat Pohjois-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit sekä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä.

Kaikissa Suomen sairaaloissa on nyt yhteensä 141 koronapotilasta. Heistä 21:tä hoidetaan teho-osastolla. Sairaalahoidossa on kaikkiaan 24 koronapotilasta vähemmän kuin tämän viikon keskiviikkona.

Oulussa 30 uutta tartuntaa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella uusia tartuntoja on ilmoitettu 42. Näistä 30 on todettu Oulussa, yksi Kempeleessä, yksi Raahessa, yksi Sievissä, kaksi Nivalassa, kaksi Limingassa sekä kaksi Ylivieskassa.

Oulun tilanne jatkuu synkkänä. Vain Helsingissä ja Espoossa on ilmoitettu enemmän päiväkohtaisia tartuntoja.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi uusi tartunta Torniossa. Myös Kainuun sairaanhoitopiirin alueella on yksi uusi tartunta.  Lapissa ei ole havaittu uusia tartuntoja.

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on tähän mennessä todettu yhteensä 1101 tartuntaa. Koko maassa on vahvistettu nyt yhteensä 26 758 tartuntaa epidemian aikana.

Päivitetty koronaan liittyvien kuolleiden määrä sekä sairaalahoidossa olevien määrä kello 13.33.

Päivitetty tietoa Oysissa ja erva-alueella sairaalahoidossa olevista. Korjattu otsikosta Oysissa hoidossa olevien määrä kello 16.26.