Riikka Merilä kirjoittaa (Kaleva 20.10./Lukijalta), kuinka Pohteen säästötoimien seurauksena terveydenhuollon ammattilaisia suuntaa muihin tehtäviin, mikäli sellaisia alueelta ylipäätään löytyy. Tilanne on hämmentävä. Vielä hetki sitten keskustelimme siitä, kuinka Suomessa ei tulevaisuudessa ole riittävästi hoitavia käsiä.
Hoitajapulaan etsittiin vastikään ratkaisua jopa kansainvälisestä rekrytoinnista. Alkuvuodesta 2025 Yle uutisoi maahanmuuton tarpeesta hoitajapulan ratkaisemiseksi tulevina vuosikymmeninä. Nyt eri puolilla Suomea on jälleen käyty yhteistoimintaneuvotteluja, joiden seurauksena koulutettuja sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia uhkaa työpaikkojen menetys.
Miten olemme päätyneet tilanteeseen, jossa ensin kannamme huolta osaajien riittävyydestä, ja pian sen jälkeen olemme valmiita menettämään heidät?
Yhteiskunta on käyttänyt huomattavia voimavaroja näiden ammattilaisten kouluttamiseen. He ovat kartuttaneet osaamistaan vuosien työssä, usein kiireisissä ja vaativissa olosuhteissa. Kun osaaja poistuu alalta tai muuttaa pois alueelta, emme menetä vain yhtä työntekijää. Menetämme myös yhteiskunnan koulutukseen tekemän koulutuspanostuksen, vuosia työkokemusta ja tulevaisuuden palvelukykyä ylläpitävää osaamista.
Olemme epäonnistuneet niin aluepolitiikassa kuin valtakunnallisessa terveyspolitiikassa. Hyvinvointialueet joutuvat tekemään vaikeita ratkaisuja taloudellisessa ahdingossa. Valtion rahoitus ja ministeriöiden ohjaus määrittävät pitkälti ne reunaehdot, joiden sisällä ratkaisuja tehdään.
Perustuslaki velvoittaa julkista valtaa turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut. Velvoite ei katoa taloudellisesti vaikeina aikoina. Päinvastoin – juuri vaikeina aikoina on tärkeää yhdistää kansaa, ei jakaa sitä.
Julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen keskittäminen, palveluverkoston harveneminen ja asiakasmaksujen nousu herättävät vakavan kysymyksen yhdenvertaisuudesta. Olemme kulkemassa kohti yhteiskuntaa, jossa oikea-aikainen hoito ja terveyden ylläpitäminen riippuvat yhä enemmän ihmisen varallisuudesta ja asuinpaikasta.
Kaikkia ratkaisuja ei voida tehdä pelkkien kustannuslaskelmien perusteella. Terveydenhuollossa joudumme jatkuvasti sovittamaan yhteen rajalliset voimavarat, lääketieteellisen tiedon ja ihmisarvon. Sama vastuu kuuluu myös päättäjille ja lainsäätäjille.
Jos säästämme tänään menettämällä ammattilaiset, joita tarvitsemme huomenna – mitä säästimme?
Riikka Rajala-Boström
erikoislääkäri, Kempele