20 vuotta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin palveluksessa Oulaskankaan sairaalassa olivat kulta-aikaa työurallani. Työ oli innostavaa ja työyhteisö mitä parhain, töitä paiskittiin yötä päivää, ja hyvästä työstä saatiin kiitosta.
Sote-uudistuksen myötä tuli kuitenkin tilalle Pohde, joka nielaisi hyvän työnantajan. Rahahanat sulkeutuivat, ja kaikesta alettiin säästää. Lukuisia yksiköitä on jo suljettu, eikä tälle kehitykselle ole loppua näkyvissä. Nykyään elämme jatkuvassa yt-neuvottelukierteessä odottaen, milloin ilmoitus työn loppumisesta osuu omalle kohdalle.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen strategiassa yksi tärkeimmistä painopisteistä ovat hyvinvoivat osaajat ja henkilöstön hyvinvoinnin vahvistaminen. Lisäksi Pohde visioi tukevansa johtamisella ja esihenkilötyöllä henkilöstön pito- ja vetovoimaa.
Matemaattisia säästölaskelmia pohdittaessa ovat nämä arvot unohtuneet ja jääneet hienoiksi korulauseiksi, sillä tämänhetkisellä johtamisella on täysin päinvastainen vaikutus henkilöstöön. Todellisena tavoitteena tuntuukin olevan sekä henkilökunnasta että potilaista eroon pääseminen.
Oulaskankaan sairaalan erikoissairaanhoito on ollut Pohteen hampaissa jo useita vuosia. Toimintoja on vähä vähältä karsittu pois, ja näin viety samalla sairaalan toimintaedellytyksiä.
Työntekijöille, jotka ovat erikoistuneet omaan vaativaan erikoissairaanhoidon tehtäväänsä, on tarjottu yt-neuvotteluissa tilalle perustason työtehtäviä, jotka eivät vastaa omaa koulutusta, osaamista tai kiinnostusta. Omaa työtä vastaavat työpaikat puolestaan karkaavat niin kauas yliopistosairaalaan, että harvalla normaalia perhearkea elävällä on mahdollisuutta muuttaa koko perheen elämää oman työn vuoksi.
Pohteen ajojahti ja halveksuva asenne sairaalaa kohtaan on valitettavasti vienyt intoa ja paloa siihen mielenkiintoiseen työhön, josta aiemmin on ollut mahdotonta kuvitella luopuvansa. On lannistavaa kuulla työnantajalta tekevänsä turhaa ja kannattamatonta työtä, kun on brändännyt itsensä monitaitoiseksi vaativan teknologian huippuosaajaksi, joka hallitsee monet erikoisalan laitteet ja instrumentit sekä pitää ihmisen hengissä leikkauksen ajan.
Valitettavasti tätä koulutettua työvoimaa ei nähdä arvokkaana pääomana vaan ainoastaan kalliina kulueränä. Kun työntekijä kokee olevansa pelkkä numero Excel-taulukossa, kääntyy katse ulos hoitoalalta.
Valtion hyvinvointialueille kohdistama olematon rahoitus on selvästi alimitoitettu, eivätkä mitkään säästötoimet tunnu riittävän talouden tasapainoon saamiseksi. Ennen kuin koko sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmä on romutettu, on pikaisesti syytä löytää hätäjarru tälle kehitykselle. Sitä odotellessa on viisasta varautua pahimpaan ja tehtävä uusia tulevaisuudensuunnitelmia. Yhden oven sulkeutuminen saattaa avata uusia ovia. Osalle yt-neuvottelujen kohteena olevista se ovi aukeaa jatkossa kuitenkin muualle kuin Pohteelle.
Riikka Merilä
nykyinen sairaanhoitaja, tuleva suomen kielen ammattilainen, Ylivieska