Suomessa terveydenhuollon osuus bruttokansantuotteesta on pienempi kuin vertailumaissa. Silti olemme olleet maailman parhaimmistoa monilla mittareilla, kuten syöpäsairauksien hoidossa. Raskauksien ja vastasyntyneiden hoitoa on neuvolajärjestelmän lisäksi ihailtu. Erikoissairaanhoitomme on ollut yksi maailman kustannustehokkaimmista, ja se on taattu kaikille kansalaisille.
Sote-uudistuksen tavoite oli vahvistaa perusterveydenhuoltoa. Väestön vanhentuessa ja hoitojen kehittyessä kustannukset nousevat. Aiemmassa rahoitusmallissa kunnat ovat säästäneet siitä mistä pystyvät, eli perusterveydenhuollosta samalla rapauttaen sitä. Hoidon jatkuvuus on kärsinyt erityisesti isoissa yksiköissä. Nämä ovat johtaneet myös työntekijäpulaan.
Rinnalla on kansainvälisesti poikkeuksellinen vahva työterveyshuolto, joka hoitaa paljon perusterveydenhuollon tehtäviä. Tämä on lisännyt epätasa-arvoa. Uusia potilaita on siirtynyt kymmeniätuhansia työterveydestä perusterveydenhuoltoon eläkkeelle siirtymisen myötä viime vuosikymmenenä.
Hyvinvointialueet ovat rahapulassa lakkauttamassa terveysasemia jopa kolmanneksen. Luodaan massiivisen isoja yksiköitä toivoen, että hoitohenkilökunta siirtyisi niihin. Siirrytään digipalveluihin, joiden vaikuttavuutta ei tiedetä.
Sairaaloissa säästetään satoja miljoonia euroja, vaikka meillä on historiallisen suuret hoitojonot koronapandemian ja työtaistelutoimien jälkeen. Edes päivystysleikkauksia ei saada tehtyä kohtuu ajassa. Sairaalaverkkoa karsitaan ja toimintoja keskitetään.
Samalla panostamme miljardeja euroja turvallisuuteen. Terveydenhuolto tulisi nähdä osaksi valmiutta. Hetki sitten terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi eristimme Uudenmaan muusta Suomesta, rajoitimme ihmisten perusoikeuksia ja elinkeinonvapautta. Näitä rajoituksia korvattiin miljardein euroin, ja nyt olemme taloudellisessa kriisitilanteessa. Kärjistettynä kaikki tämä, jotta teho- ja vuodeosastopaikat eivät loppuisi kesken.
Mikä on valmiutemme ottaa vastaan seuraava kriisi? Pandemiat ja suuronnettomuudet eivät varoita itsestään. Onko hyvä keskittää pitkien välimatkojen maassa leikkaus- ja tehotoiminta vain harvoihin yksiköihin? Mitä syntyvyydelle tapahtuu, kun synnytyssairaalat vähenevät? Onko hoito isossa yksikössä halvempaa kuin pienemmässä?
Vakuutusten määrä ja yksityistoimijat ovat kasvussa. Se on yleiseurooppalainen malli, mutta kokonaiskustannustehokkaampi se ei ole ja se vaatii erittäin tarkan säätelyn. Vaarana on yhdysvaltalainen malli, joka on tuplasti kalliimpi ja merkittävästi epätasa-arvoisempi.
Olemmeko ajamassa vauhdilla seinään? Usko tulevaan on romahtamassa myös terveydenhuollon sisällä. Ympärillä huippuammattilaisia irtisanoutuu tai miettii irtisanoutumista. Osaamista ei halvalla ole palautettavissa, kuten keskustelu ostopalveluista osoittaa.
Toivon, että muutoksen suunta olisi vielä korjattavissa, mutta pelkään että sitä ei haluta tehdä.
Timo Tuovinen
erikoislääkäri, Oulu