Löysin vanhan neuvolakorttini. Siinä oli käynnin kohdalla merkintä: terve lapsi. Siinä kaikki.
Tänä päivänä työskentelen itse neuvolan terveydenhoitajana. Työpäivääni kuuluu lukuisien eri tietokoneohjelmien käyttäminen. Jokainen järjestelmä on aikoinaan esitelty työntekoa helpottavana uudistuksena. Mutta onko työ todella helpottunut?
Digitaalisia palveluita perustellaan sillä, että ne sujuvoittavat asiointia, säästävät aikaa ja vapauttavat ammattilaisen varsinaiseen työhön. Ajanvaraus onnistuu netissä, esitietoja voidaan kerätä sähköisesti ja viesteihin voi vastata järjestelmien kautta.
Tämän jälkeen terveydenhoitajan tehtäväksi jää selvittää, mitä on tapahtunut, mihin asiakas on oikeasti tulossa ja miten tilanne korjataan. Samalla pitäisi ehtiä hoitaa ne ihmiset, joita varten tätä työtä alun perin tehdään. Työpäivästä kuluu kohtuuttomasti aikaa eri järjestelmien kanssa taistelemiseen, tietojen etsimiseen, viestien käsittelyyn ja teknisten ongelmien selvittämiseen. Pahimmillaan aikaa kuluu enemmän digitaalisen koneiston pyörittämiseen kuin varsinaiseen hoitotyöhön. Siis siihen, että kohtaan ihmisen.
Kuulostaa hyvältä paperilla. Arki näyttää kuitenkin usein aivan toisenlaiselta. Ihmiset varaavat aikoja vääriin paikkoihin, väärille vastaanotoille tai väärään aikaan. Ohjeita ei lueta, ja sähköisten palveluiden käyttö aiheuttaa hämmennystä.
Milloin digitalisaation piti helpottaa työtä, jos se lisääkin työn määrää ja vie aikaa juuri siltä kaikkein tärkeimmältä? Jokainen järjestelmä maksaa. Niiden kehittäminen, hankkiminen, ylläpito, päivittäminen ja ongelmien ratkaiseminen nielevät rahaa ja työaikaa.
Lisäksi tarvitaan ihmisiä, jotka opettelevat käyttämään niitä ja selvittävät, miksi jokin ei toimi. Kuinka paljon tähän kaikkeen kuluu yhteiskunnassamme aikaa ja rahaa? Ja kuinka paljon siitä saadaan todellista hyötyä?
Miksi työntekijän täytyy opetella käyttämään jatkuvasti uusia palveluita, joiden pitäisi helpottaa hänen työtään? Ja ennen kaikkea: kysytäänkö näiden järjestelmien kehittämisessä riittävästi niiltä ihmisiltä, jotka käyttävät niitä joka päivä? Joskus tuntuu, että tässä digivimmassa mennään aivan väärään suuntaan.
Uusia järjestelmiä rakennetaan ja otetaan käyttöön, koska digitalisaatio on päivän sana. Samalla unohtuu kysyä, ratkaisevatko ne oikeasti ongelmia vai synnyttävätkö ne uusia. Ehkä meidän pitäisi uskaltaa pysähtyä ja miettiä, mitä digitalisaatiolla oikeastaan tavoittelemme. Onko tarkoitus tehdä työstä tehokkaampaa järjestelmien näkökulmasta vai helpottaa ihmisten elämää? Ja jos järjestelmät vievät ammattilaiselta aikaa ihmisten kohtaamiselta, olemmeko silloin menossa oikeaan suuntaan?
Tämä ongelma ei varmasti koske vain neuvoloita tai terveydenhuoltoa. Samanlaista kehitystä näkyy varmasti monilla muillakin aloilla. Järjestelmiä tulee lisää, työ pirstaloituu ja aikaa kuluu yhä enemmän kaikkeen muuhun kuin siihen, mitä varten työtä alun perin tehdään. Miten on käynyt niin, että meillä on yhä enemmän aikaa vieviä järjestelmiä ja yhä vähemmän aikaa ihmisille? Sitä sopii miettiä.
Anna Rönkä
terveydenhoitaja, Oulu