Toivon Oulun kaupungin päättäjien vielä arvioivan uudelleen yhdyskuntalautakunnan (19. toukokuuta) torjumaa kuntalaisaloitetta Hietasaaren luonnonsuojelualueen perustamisesta.
Kirjailija Tatu Vaaskivi (1912–1942) eli ja kuoli tuon alueen äärellä. Saaren ainutlaatuinen luonto oli kulttuurielämämme ihmelapsen suuri rakkaus, jota hän ei lakannut ylistämästä teksteissään.
”Yön aikaan kuuntelen hyvin kummallisia linnunääniä. On joskus tuntunut siltä, kuin eläisi vihannissa asunnoissa, sillä vaikka mitään hopeakellon soittoa ei kuulu, eivätkä mölyapinat pelmua, musiikkia on siellä täällä vihreyden keskellä – naksuttavia, piipittäviä, hyriseviä, viheltäviä, suloisesti livertäviä ja lyhyesti huudahtelevia ääniä.”
Tatulle se oli maailma, jossa asui onni. Voisiko kulttuuripääkaupungilla olla viisautta rauhoittaa tuo maailma tulevien polvien nuorten ihmeteltäväksi?
Samalla kaupunki hyvittäisi häpeän, että se tuli 1990-luvun alussa epähuomiossa hävittäneeksi Vaaskiven huvilan Mustasalmen rannalta.
Miika Siironen
tietokirjailija, Oulu