Viime aikoina on noussut esille keskustelua peruskoulujen periaatteesta, että luodaan tasa-arvoisuutta opettamalla kaikkia lapsia yhdessä samojen opetusvaatimusten mukaisesti.
Syvempää asiatuntemusta minulla ei kyseiseen aiheeseen ole, mutta muutamia vuosia sitten olin vuoden verran viikoittain tekemisissä kehitysvammaryhmän kanssa, jossa oli nuoria aikuisia ja itseni ikäluokan 1950-luvulla koulunsa aloittaneita osallistujia. Siitä lähtien on tullut seurattua nykyistä kouluopetusta koskevaa tiedottamista ja usein opettajien esille tuomia ongelmia yleensä kouluissa. Minkälaisia muistoja ongelmaoppilaiksi koetuilla oppilailla jää koulusta?
Osa oppilaista ei pärjää ilman lisäapua, saa huonoja numeroita tai jatkuvasti moitteita käytöksestään. Monesti kysymys on käytöshäiriöstä, joka ilmenee eri tavoin, vaikkapa uhmakkaana tai epäsosiaalisena käytöksenä. Erilaisia käytöshäiriöitä esiintyy noin viidellä prosentilla lapsista ja nuorista.
Käytösongelmat ovat yleinen syy siihen, että lapset ja nuoret ohjautuvat mielenterveyspalveluihin. Käytöshäiriöistä kärsivien lasten ja nuorten paranemista helpottaisi, jos heitä pystyttäisiin jo koulussa kohtaamaan omina persooninaan paremmin ja ohjaamaan yksilöllisemmin kuin kouluissa nykyään on mahdollista.
Tasa-arvon ajatus ei toteudu nykykoulussa käytöshäiriöstä kärsivien lasten kohdalla. Heitä varten tarvitaan opetusyksiköitä, joissa oppilaat voivat saada oman persoonansa mukaista ohjausta ja opetusta niin kuin valtaosa oppilaista isona ryhmänä saa.
On myös monia muita syitä (näkö, kuulo, aistiyliherkkyys, autismi ynnä muuta) tai vammautumisia, jolloin ei pysty tai on vaikeuksia pysyä mukana nykyvaatimusten mukaisessa kouluopetuksessa.