Ilmasto-oikeudenmukaisuus -keskuksen johtaja Naomi Klein iskee naulan kantaan todetessaan uudessa kirjassaan, että on mielipuolista levittää datakeskussähköhirviöitä kiireellä ympäri maailmaa.
Nythän eletään lähihistorian kriittisintä aikakautta ilmastonmuutoksen kontekstissa El Nino- ilmiön luvatessa yhä rajumpia helteitä, myrskyjä ja tulvia. Kun suuri osa kansasta ei enää selviä elinkustannuksista, sähkön hinnan nousu olisi sekin katastrofi.
Eivätkö Suomen päättäjät osaa varoa gangsterikapitalismia ja korporaatiososialismia edustavia jättifirmoja, jotka runnovat läpi uudet rahasamponsa samalla kiiremanipuloinnilla kuin kiertävät kuluttajamanipulaatiota harjoittavat kaupustelijat.
Juontaako kiire pelosta, että ehtisimme selvittää, mistä datakeskuksissa on kyse? Niitä voisi verrata pikavippeihin, koska niiden todellista inhimillistä ja ekologista hintaa ei kukaan voi ennustaa.
Yhdysvaltojen teknoaateliston keksinnöt ovat hyviä renkejä, mutta pelottavia isäntiä. Miksei Piilaakson itsensä varoituksia kuunnella? Hehän toistavat toistamistaan, että tekoälyn liian nopea eteneminen merkitsee jopa 20 prosentin uhkaa ihmiskunnan elossa säilymiselle.
Olemme mukana kilpajuoksussa tekoäly-sotateollisuuden hegemoniasta, vaikka Amerikan yrityskulttuurissa ei enää noudateta lakeja tai varovaisuusperiaatetta. Kuinka sokeasti luotetaan teknojätteihin, joiden ahneudelle ei ole asetettu mitään rajoja!
Globaalit teknojätit ja lääkefirmat rikkovat lakeja tahallaan, jos se lisää voittoja, ja maksavat sakkoja ”normaalina menoeränä”, koska se on pieni hinta biljoonabisnekselle. Eikö ole liian riskaabelia tehdä sopimuksia tällaisten jättien kanssa, jotka voittavat kaikki riidat rahan voimalla, niin kuin on kyse myös oligarkkien kohdalla.
Jos ihmiskunta tuhoutuu nyt, kun uusi laji, kyborgi, on tulossa keskuuteemme, ehkä se on eläinten ja luonnon kannalta toivottava kehityssuunta. Ehkä joudumme aloittamaan alusta luolissa kuin neandertalit ikuisen tuottavuus-, tehokkuus- ja talouskasvukiiman tuolla puolen.
Puhutaan sokeasti uusista työpaikoista, joita robotteja tuottava tekoälymaailma nimenomaan tuhoaa minkä ehtii! Olemmeko kuin hölmöläiset, jotka jatkavat peittoa yhdestä päästä samaan aikaan kun se lyhenee toisesta päästä? Kuvitellaan, että ilmastonmuutosta todistetusti pahentavat datakeskukset tuovat kaivattua pöhinää ja töitä kuntiin, vaikka on tiedossa, että niiden elinkaari tekoälyn nopeassa kehityksessä on ehkä 4–5 vuotta.
Lisäksi on tiedossa, että tekoälytoiminta tähtää sellaiseen tuottavuusloikkaan, että robotit korvaavat pahimpien ennusteiden mukaan 90 prosenttia ihmistyöpaikoista. Teknojätit lupaavat mattolaiturin Kymijoen varrelle vastineeksi luonnon turmelemisesta, ilmansaasteista, syövästä, äänisaasteesta, eläinreviirien tuhosta ja lyhyen aikavälin varsin vaatimattomista työtilaisuuksista.
Se, että Suomessa luotetaan positiivisiin näkymiin ei muuta faktaa, ettei datakeskusten tavoite työelämän murroksena lupaa mitään hyvää ihmiskunnan enemmistölle. Mistä yhteiskunta saa verotuloja ja miten yritykset pärjäisivät, jos kellään ei ole varaa kuluttaa samaan aikaan kun teknojätit kuluttavat kiireellä maapallon resurssit loppuun.
Kaarina Kailo
Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti, Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallituksen jäsen (vas.), Oulu